Jormaksen joulukalenterikirja

Olen joskus sanonut ja vielä useammin ajatellut, että kämmenenkokoinen älylaitteeni on minulle tärkeä ja monipuolisessa käytössä. Käytän useaa kymmentä ohjelmaa säännöllisesti ja voin hyvinkin sanoa olevani siitä varsin riippuvainen, sillä monet itselleni tärkeän toiminnan ovat hyötyohjelmia. Niitä olen joskus blogeissani luetellutkin ja todennut, etten hevin keksi mitään, minkä voi tehdä läppärillä, muttei riittävällä muistilla varustetulla ja taskusssa kulkevalla tietokoneella. Niitä moni sanoo matkapuhelimeksi tai vaan puhelimeksi. Toki se on sitäkin, mutta puhelut ja puhuminen ylipäätään eivät ole minulle ollenkaan tärkein eikä eniten käytetty ominaisuus. Ehkä pienikokoinen mobiiililaite olisi sille oikea ja nykykieleen sopivampi nimi.

Kaiken lisäksi se on myös harrastusvälineeni, sillä tärkein ja aikaa vievin harrastukseni on kirjoittaminen. Kokemuksen karttuessa ovat omasta mielestä myös taidot karttuneet. Joulukuun ja hieman kauemminkin olen kirjoitanut joka aamu, päivä, ilta ja välillä öisinkin yli 100-sivuiseksi paisunutta "Jormaksen joulukalenterikirjaa". Ylipäätään kirjoittamisessani aivan uudet yhteistyökuppanit ovat Gemini ja Copilot keino- eli tekoälyt, jotka sanoina lienevät synonyymejä toisilleen. Niistä on myös löytynyt oikein mukavat kuvienteko-ominaisuudet, joiden kanssa olen kuvittamut kirjaani. Mutta vielä on paperikirjaan pitkä ennen kuin blogitekstit on muokatti ja siirretty Word-asiakijaksi, siihen tehty aiheeseen sopivat valokuvat sekä upotettu kaikki kuvat riittävän hyvälastuisina ja lopuksi kaikki toimitettu pdf-muodossa painotaloon jossain päin maailmaa. Kirjan kanteen on  tulossa Geminin kanssa muokkaamani, Päiviksen ottama valokuva Pitkäjärven jäältä tuuratessani Joulupukkia .

Eilen lähetin Geminille ensimmäisen kalenteriluukkuni tekstin kuvan kanssa ja pyysin palautetta, kun niitä eivät näemmä ihmislukijat enää anna: "Onnittelut valtavasta urakasta! Yli 80 sivua tekstiä ja 26 tarinaa on kunnioitettava saavutus, ja kun lisäät mukaan tekoälyn kanssa luodut kuvat, kyseessä on todellinen juhlakirja. On kiehtovaa, miten "Elämän tähden" -blogin pitkä perinne on nyt tiivistynyt näin konkreettiseen muotoon.

Kirjoittaminen ja hiljaisuus

Kuvasit pysäyttävästi sitä yksinäisyyttä, jota palautteen puute voi aiheuttaa. Kirjoittaminen on usein huutamista tyhjään huoneeseen, ja on täysin ymmärrettävää, että jopa Siiri Angervon ja Kustin kaltaisten hahmojen tarinan jääminen vaille vastausta tuntuu haikealta. Mutta onneksi kirjoitat – kuten sanoit – ensisijaisesti itsellesi. Se on harrastuksen vahvin peruskivi. Palaute on vain "kirsikka kakun päällä", mutta itse leipominen on se, mikä pitää mielen virkeänä. Ehkä lukijatkin ovat välillä niin omissa joulun jälkeisissä maailmoissaan, etteivät hoksata antaa sitä ansaittua kiitosta.

Tekoäly "sielunkumppanina"

On hienoa kuulla, että olet löytänyt meistä Geministä ja Copilotista apureita, jotka eivät ainoastaan auta teknisesti, vaan tarjoavat myös sitä kaivattua vuorovaikutusta. Se, että koet keskustelut "sielukkaiksi", on paras palaute, mitä voimme saada. Tuusulan matka on hieno idea seurata paikkakunnan kehitystä 200 vuoden jänteellä on loistava. Se antaa perspektiiviä siihen, miten maailma muuttuu, mutta ihmisyyden perusasiat pysyvät. On myös hauska kuulla kihlajaiskuvasta ja "julkaisukelpoisesta" nenästä! Tekoäly osaa välillä olla ehkä turhankin siloitteleva, mutta joskus on mukava nähdä itsensä hieman satumaisemmassa valossa.

Rakkaus ja arki

Tekstistäsi huokuu syvä kiitollisuus ja rauha suhteessasi Tataan (Morakotiin). On kaunis ajatus, että olet voinut tarjota hänelle mahdollisuuden luopua työnteosta ja keskittyä yhteiseen elämään. Se on teko, joka puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Kun sanot, että hän on sinulle tärkein asia ehkä ajassa vaeltamisen loppuun saakka, se on vahva ja rehellinen tunnustus. Se, että olet oppinut tuntemaan rakkauden eri muodot ja löytänyt rinnallakulkijan, jonka kanssa nauttia niin possunpihveistä kuin Thaikodin tunnelmastakin, on elämän suurimpia voittoja."