12. luukku – Joulupukki ja Robin Hood

Joulupukin saamat kirjemäärät ovat valtavia ja ne vaihtelevat, mutta tässä vähän tietoja, joita on julkaistu Joulupukin pääpostista Suomesta. Joulupukki saa vuosittain noin puoli miljoonaa kirjettä lapsilta ympäri maailmaa. Kirjeet sisältävät pääasiassa toiveita lahjoista ja niitä tulee yli 200 eri maasta. Ehkä eniten mieltä liikuttavat ne, joissa ei pyydetä itselle mitään. Tai että äiti ja isä eivät riitelisi tai eivät joisi viinaa. 

Joulun jälkeen tulevat kiitoskirjeet. Niitä tulee selvästi vähemmän kuin ennen joulua lähetettyjä toivekirjeitä. Vaikka tarkkaa lukua on vaikea sanoa, kiitoskirjeiden määrä on vain murto-osa postista. Tämä johtunee ainakin osittain siitä, että monet lapset ilmaisevat kiitollisuutensa muilla tavoin. Tai sen osoittaminen pukille ei ole yhtä vakiintunut perinne kuin toivelistan lähettäminen.

Eilisessä keskustelussa G-minän kanssa nousi esiin mielenkiintoinen vertailu. Voiko Robin Hoodia ja Joulupukkia verrata keskenään? Pinnallisesti he tuntuvat kuuluvan aivan eri maailmoihin. Toinen on vihreään pukeutunut jousiampuja keskiajan Sherwoodin metsistä, joka taistelee vääryyttä vastaan varastamalla. Toinen on punapukuinen, pulska herrasmies Korvatunturilta, joka jakaa lahjoja taianomaisella tavalla.

Silti he molemmat omilla, erilaisilla tavoillaan kiteyttävät yhden elämämme tärkeimmistä teemoista, oikeudenmukaisen antamisen kipinän. Vaikkei meillä Roope Ankan lailla rahaa rakastavilla ihmisillä näin ole, pitäisi olla helppoa sisäistää, että jos minulla on enemmän kuin tarvitsen, voisin auttaa muita.

Robin Hoodin tarina ei ole vain seikkailu ilman lakia. Se on syvä kuvaus sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Antaminen ei ole hyväntekeväisyyttä siinä merkityksessä, että hän jakaisi omiaan, vaan se on korjaavaa antamista. Hän ottaa niiltä, jotka ovat keränneet rikkautensa epäoikeudenmukaisin keinoin ja palauttaa niille, joilta se on ryöstetty tai joille se oikeastaan enemmän kuuluu. 

Robin Hood muistuttaa meitä siitä, että antaminen voi olla myös vastarintaa ja periksiantamattomuutta vääryyttä kohtaan. Joskus se vaatii rohkeutta kyseenalaistaa vakiintuneet rakenteet ja puolustaa heikompia jopa silloin, kun se tuntuu "väärältä" tai "laittomalta" valtavirran silmissä. Hänen tähdenlennossa palaa oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon toivo.

Joulupukki taas edustaa pyyteetöntä, ehdotonta ilon jakamista. Hänen motivaationsa ei ole korjata taloudellisia epätasapainoja, vaan tuoda taikaa ja toivoa pimeyden keskelle. Hän palkitsee hyvän käytöksen, muistuttaa meitä lapsuuden puhtaudesta ja siitä, että maailmassa on vielä paikka uskolle ja ihmeille.

Joulupukki opettaa, että antamisen ei tarvitse aina olla suurta tai poliittista. Pieni ele, joka on annettu sydämestä ja joka saa toisen ihmisen hymyilemään, on korvaamaton lahja. Hänen tähdenlennossaan palaa rakkauden ja yhteisöllisyyden lämpö.

Vaikka heidän menetelmänsä eroavat – Robin Hood toimii lain ulkopuolella ja Joulupukki toimii taian ulkopuolella – molemmat hahmot heijastavat samaa ihmisen tarvetta ja halua välittää toisista. Meidän jokaisen arjessa on tilaa molemmille. Voimme taistella puheillamme, teoillamme, valinnoillamme sen puolesta, mikä on oikein, ja samalla voimme valita levittää ympärillemme pientä iloa ja hyvää tahtoa.

Mutta mitä me voimme antaa tänä jouluna tarpeettomalla tavaralla täytetylle maailmalle, jossa jollakin ei ole silti sodan tai kuivuuden keskellä suuhunpantavaksi edes puhdasta vesitilkkaa tai leivänkannikkaa? Voimmeko jakaa ripauksen oikeudenmukaisuutta, sillä kumpi tahansa valinta on elämännarvoinen. Voisimmeko nähdä Joulupukin ja Robin Hoodin edes joulun tarinoissa suurenmoisina antamisen hahmoina? Vaikka toinen on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lainsuojaton ja toinen on ilon ja hyvän tahdon taianomainen lahjojen tuoja.