Olen tullut suvaitsevammaksi

Suomessa oli vuosi sitten noin 46 000 ukrainalaista, jotka saivat tilapäistä suojelua. Ukrainan sotaa paenneita henkilöitä oli silloin saapunut yhteensä noin 80 000, joista osa jatkoi matkaansa muualle.

Kuntalaisuudesta voidaan puhua, kun on hakenut ja saanut Suomesta kotikunnan. Se antaa oikeuden kunnan palveluihin, kuten varhaiskasvatukseen ja terveydenhuoltoon. Sekä velvoittaa oppivelvollisuuden piiriin ja mahdollisen kuntakokeilun asiakkaaksi. 

Kunnittain tarkasteltuna pari vuotta sitten vieraskielisten osuus väestöstä oli korkein naapurikunnassani Vantaalla. Siellä neljäsosa asuvista oli muualta tulleita. Seuraavina olivat Espoo, Närpiö sekä Helsinki. Ehkä kansainvälistä väkeä on tänään enemmän, mutta samansuuntaisesti.

Vähän ennen Ukrainan sotaa kävin hakemassa
autolla Odessasta alumiinimukin

Kauppakeskuksissa, kuten Jumbossa ja Itäkeskuksessa huomaa hyvin kansainvälistymisen. Tai kun Kauppatorilla saunavihtoja tai karjalanpiirakoita kauppaava ei puhu suomea lainkaan. Kaukana takana on aika, kun Tuusulan kouluväki ihmetteli joukossa ensimmäistä tummaihoista. Vaikkei häntä näkynyt koulun pihalla tai urheilukentällä kansainvälisen liikuntapäivän tuomana kuin päivän tai pari. Silloin neekeri oli neekeri, valkolainen oli valkolainen ja mustalainen oli mustalainen. Eivätkä ne olleet rasistisia sanoja.

Henkilökohtaisemmin olen saanut maistaa kansainvälisyyttä myös viikko ja kaksi sitten, kun molemmat silmäni kaihileikattiin Tammisairaalassa silmälääkäri Natalian ja hänen suomalaisen kollegan toimesta. Sinne ja takaisin minua kuljettivat yhtä kansainväliset joukkoliikennekuljettajat takseista linja-autoihin.

Itsekin olen kansainvälistynyt yhä lisää thaimaalaisen kihlattuni rinnalla. Toki koko aikuisiän muutenkin, sillä Kaiffarin ja Ripan kanssa meillä oli Cafeteria Helsinki Las Palmasissa Kanarian saarilla. Olin myös perustamassa päiväkeskusta Aurinkorannikolle, joka syntyikin Torrentupana myöhemmin. Oma lukunsa ovat monet matkat pitkin Eurooppaa, Aasiaa, Yhdysvaltoja, Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa Brasiliaa myöten aina Kolumbian Bogotán katulasten keskuuteen. Matkailuautoilla ja teltoillakin kiertelimme monena vuonna pitkin ja poikin aina Turkin vuorten yli Alanyaan saakka.

Viime talven vietin jo totuttuun tapaan Morakotin kanssa ja rinnalla hänen pienessä omakotitalossa eteläisessä Thaimaassa lähellä Malesian rajaa. Enkä kuullut ainuttakaan tuntemattoman lausumaa suomen kielen sanaa. Tuttuutta ja tuulahduksen kotimaasta toivat vain kyyhkyset ja sähkölangoilla pikkuvarpuset. Oikeastaan koen hieman ylpeyttä tarttua edelleen uuteen. Vaikka ainoan, alkeellisen kielitaidon ovat opettaneet Elisabeth Taylor ja John Wayne sekä muut tv-tähdet.