Uutistoimisto Reuters on julkaissut videon, josta käy ilmi, että Charlie Kirk puhui juuri joukkoampumisista ennen kuin hänet ammuttiin pari viikkoa sitten Utahissa. "Tiedätkö, kuinka monta joukkoampujaa Amerikassa on ollut viimeisen 10 vuoden aikana", Kirkiltä kysyttiin. "Laskettuna vai laskematta jengiväkivaltaa", hän ehti sanoa. Sen jälkeen videolla kuuluu laukauksen ääni.
Sitten on toinen video, joka näyttää hänen puolisonsa Erika Kirkin puhumassa lavalla mikrofonin takana. Puheenvuoron ytimessä on yksi kristinuskon tunnetuimmista lauseista: "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä he tekevät." Siteerauksen jälkeen hän tekee siitä henkilökohtaisen jatkamalla: "Se nuori mies. Minä annan hänelle anteeksi."
Sitten arvatenkin kristitty kansanedustaja Teemu Keskisarja sanoo omista sanomisistaan: "En peru mitään, en pyydä anteeksi mitään, en kadu mitään paitsi syntejäni Jumalan edessä."
En osaa varmuudella ajatella saati sanoa mikä olisi tiukan paikan tullen oman anteeksiantoni syvyys, jos kotiimme tunkeutuisi roskajoukko. Joka surmaisi tai pahoinpitelisi lapseni, raiskaisi vaimoni ja sanoisi minulle: "Pistä poika reppu selkään ja lähde lompsimaan kohti sitä mistä olet syntyessäsi tullut, me asetutaan taloksi." Satavarmasti tiedän olevani valmis käyttämään riittävästi väkivaltaa poistaakseni kotimme valtaajat. Myös sen tiedän, että en ehkä missään olosuhteissa tai syystä hyväksy ihmisen tappamista. Sillä niin kauan kuin on elämää, on mahdollisuus katua, pyytää anteeksi ja tehdä parannusta. En ole se oikeudenjakaja, joka vie keneltäkään tämän mahdollisuuden.Kuollut ei voi katua tarkoittaa myös, että kuolleella henkilöllä ei ole enää mahdollisuutta kokea tai ilmaista katumusta, sillä hän ei elä tai voi reagoida asioihin. Sanonta korostaa kuoleman lopullisuutta ja sitä, että kuoleman jälkeen menneitä tapahtumia ei voi muuttaa tai niitä ei voi enää aktiivisesti käsitellä tunnetasolla. Liivieni "Kuollut ei voi katua", koska katumuksen mahdollisuus päättyy elämän myötä. Uskonnollisten tekstien ja teologisten näkökulmien mukaan katumus vaatii tietoista, vapaata tahtoa muuttaa sydäntään ja suuntaansa, kykyä, joka menetetään kuoleman jälkeen, kun ruumis erotetaan sielusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti