Kesä tulee Jokilaksoon ja olen siinä mukana

Ystäväni Pauli oli metsämiehenä oikeassa sanoessaan, että omenapuiden runkojen edellistalven jänöjen ruokailu nitistää taatusti niistä kaiken elävän. Vaikka ne viime kesän vihreitä lehtiä työnsivätkin koko varren täydeltä. Vaan niin ei ollut enää tänä keväänä. Mutta eivät ne kuolleet, vaan kaikki oli aloitettava alusta. Se oli hieno juttu, sillä puut olivat 70-vuotislahja ja ne saivat uuden mahdollisuuden elämään jalostuksen sijaan villinä ja pupuista vapaana.

Vaikka mollikka paistaa tänään pilvettömältä taivaalta, ovat yöt vielä pääsääntöisesti varsin viluisia mittarin näyttäessä aamulla +5 ja uimaveden alle 12 asteiseksi. Kylmemmäksi en toivo kelien enää menevän, sillä silloin halla on kahden tomaatin ja yhden kurkun taimenteni surma. Eivätkä ne lähde juurista uudelleen villeinä eivätkä vankeina.

Kevään ja alkukesän taitteessa on mukava seurata elämän menoa Jokilaakson luonnon keskellä. Viikko sitten tunnistin Jokilampien uimapolun varresta ensi kerran kukkivan tuomen. Toivotin sille hyvää kesää, vaikken tiedä kuuleeko se saati ymmärtää ihmisen kieltä.

Varsinkin koivujen vaalea ensi vihreys on jotain ainutlaatuista, tulevan kesän hempeyttä ennustavaa. Niille ja muillekin lehtipuille löysin uuden sanan, jota en Googlenkaan avulla löytänyt aiemmin käytetyn. 

"Vastalehtineet". Miten hyvin se kuvastaakaan koivun, lepän, vaahteran, pajun, raidan, tammen, haavan ja monen muun kevään ansiaskelia uusine lehtineen, vaikka pysyvätkin juurevasti paikallaan vuosikymmenestä toiseen.

Ennen kesän puhkeamista täyteen vehreyteensä on Jokaaksossa hyttisistä vapaat viikot, jolloin on mukava tallustella sinne tänne pelkkä pyyhe vyötärölle ja välillä peräti ilman rihman kiertämää. Mutta hyväksyn hyttysetkin, sillä se tarkoitaa Jokilaakson monille linnuille kirjosieppoineen ja pääskysineen leveämpää leipää. Moni ei tule ajatelleeksi, että Suomenkin luonnossa vielä lentokyvytön lintulapsi voi kuolla ja kuoleekin nälkään.

Kahdenkymmenen vuoden tuumailun jälkeen olen ottanut työn alle kuvan jätemaakasan, joka on rantapolkuni varrella. Keinokukkula nimi siksi, että se ei ole luonnon muokkaama, vaan ihmisten tekemä. Nyt se sai kasvien kantaväestön, saniaisten ja nokkosten joukkuun ensimmäiset mamunsa kahden kuunliljan ja kolmen narsissiryppään muodossa. Mikä on Kukkulan tulevaisuus, on tällä hetkellä hämärän peitossa. Ehkä joku lukija osaisi kertoa mihin suuntaan sitä olisi hyvä työstää ja mitkä kasvaisivat tai edes eläisivät varsin varjossa, isohkojen puiden siimeksessä?