Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 6. kesäkuuta 2025

Sähkön välittämää ajanvietettä, osa 2

Eilen kirjoitin radionkuuntelutavoistani ajanvietteenä. Tänään jatkan aiheesta. Vaikka mietin päivän ja puoli yötä en keksinyt passiivisempaa ajavietettä kuin yhden. Silloin en edes kuuntele tai katsele mitään enkä tee muutakaan. Kunhan vaan olla möllötän.

Mutta televisio ei ajanvietevälineenä paljon enempää vaadi kuin radiokaan. Vaan kuuntelemisen lisäksi täytyy vain katsella, vaikka kyseessä olisi niin sanottu  hömppäjuttukin. Tosin tekstiä pitää kielitaidottoman tai kaltaiseni huonokuuloisen myös lukea. Ehkä ne ovat eräänlainen onni, sillä on maita, jossa tekstitysten sijaan puhutaan kunkin maan kieli alkuperäisen päälle tai sijaan.

Huonokuuloisuus on muuttanut katselutapojani eikä suomenkielellä tartu TV:stä enää kuin uutiset ja huippuyleisurheilu. Ajanvietteenä televisio on silti edelleen tärkeä tekstitettyine sarjoineen ja elokuvineen. Kurssissa ovat Netflix, Yle Areena ja MTV Katsomo. Viimeisin kokonaan katsomani sarja taitaa olla Monte Criston kreivi. Se perustuu liki 200 vuotta vanhaan Alexandre Dumas'n saman nimiseen kirjaan. Oikein hyvä, josta löysin monta kertaa itseni.

YouTubekin on sähköisiä ajanvietetapoja myös kämmenen kokoisessa älylaitteessani. Monella ja minulla on omat soittolistatkin, joissa sisältönä itselläni on nostalgiaa ja niiden myötä syvimpiä tunteita ja muistoja. Kuunnellessa ja katsoessa seurana ovat usein kyyneleet. Annikki tähden Muistatko Monrepos'n oli äitini Annikin lempikappale, joka tuo mukanaan alkuperäisenä, mutta myös Kaurismäen elokuvasta vanhempani tähänkin hetkeen hyvin elävinä 😥. Aikansa megahitin syntyessä olin viisi, siskoni neljä ja pikkuveljeni vuoden ikäinen. 

Kirjojen suhteen minulla on jo monta vuotta kestänyt kriisi enkä tunnu löytävän siitä maailmasta enää mitään mikä sytyttäisi ja odottaisin illan tai yön lukuhetkiä vuoteessa. Piikkipaikalle on jäänyt ruotsalaisen Stieg Larssonin Millenium. Kirjailijan yllättävän kuoleman jälkeen sarjaa on yrittänyt jatkaa ainakin pari sanan säilän taitajaa. Vaikka yritin tosissani, he eivät olleet edes Larssonin varjoja.

Ei kommentteja: