Inhimillistettyä eläinelämää, osa 1

Pahin vihollisemme ja maapallon vaarallisin eläin on hyttynen. Pieni verenimijä tartuttaa sairauksia ja joka vuosi noin miljoona ihmistä kuolee niihin. Hyttynen lienee siis eniten meikäläisiä tappava eläin. Ja toisin kuin mehiläinen tai ampiainen, hyttynen ei pistä puolustaakseen itseään vaan saadakseen tuleville lapsilleen ravintoa. Verta imevät ovatkin naisia eli naaraita, sillä äijät ovat kaikki kasvissyöjiä.

Toiseksi vaarallisin ihmiselle onkin ihminen. YK:n huume- ja rikosviraston synkät tilastot kertovat, että maailmassa tehtiin vuonna 2021 noin 458 000 murhaa. Jos mukaan laskettaisiin sodat sekä liikenne- tai muissa onnettomuuksissa henkensä heittäneet, olisimme helposti itsemme pahin vihollinen.

Mutta ei sopu ja harmonia säily eläinmaailmassakaan ilman surmatöitä. Jokilaakson lähiniityn mehiläisyhdyskunnissa on raa'at säännöt. Tai ainakin oli ennen kuin ihminen näki tarpeelliseksi ryhtyä säätämään mehiläistenkin naimahommia. Ennen keinosiemennyksiä, -hedelmöityksiä ja -ruokintaa, vähän oikoen pesässä asuu yhä työmehiläisiä, jotka keräävät kilometrien päästä kaiken tarvittavan ruuan kaikille talvenkin varalle. Pesän valtias on kuningatar, jonka lentoa ja antavaista mieltä odottavat kuhnurimehiläiset.

Kun sen aika tulee, naimahommiin pääsee sadoista parvena ympärillä pörräävistä panomiehistä ehkä pari. Muut kuhnurit elävät täysin turhan tai ihmisjärjelle käsittämättömän elämän. Kotiinpaluun jälkeen työläiset tappavat jokaisen kosiomiehen ja heittävät ruumiit luukusta ulos. Lemmenleikin tuloksena syntyy kuhnureiden lisäksi etupäässä tyttöjä, sillä työläiset lienevät naisia, joista yksi kärkkyy paikkaa pesän kuningattarena. Kun se kasvaa nuoreksi ja vahvaksi aikuiseksi, häätää se vanhan rouvan väkineen ulos, sillä samaan mehiläistorppaan ei kahta vanhenevaa naista mahdu.

Mutta ei mahdu Jokilammillemme kahta kansallislintu pariskuntaakaan. Vaan taas pian edessä on jokakeväinen välien selvittely ja reviirien jako pitkin öitä jatkuvine meteleineen ja kosiomenoineen. Toisin kuin mehiläismaailmassa iäkkäämpi joutsenrouva pitää puolisoineen ueimmiten pintansa ja nuorelle rouvaehdokkaalle tulee lähtö sulhaskandidaatteineen.

Jotkut luonnonelämästä minua enemmän ymmärtävät ylistävät joutsenten uskollisuutta, sillä puolisonsa menettänyt elää melkein aina yksinäisenä leskenä loppuikänsä. Omassa eläinmaailmassani se elää yksin siksi, että se ei kelpaa käytettynä muille edes parveen kaveriksi. Yksinäisyyttä poistamaan sille saattaa tulla uusia tapoja ja outoa ihmisystävällisyyttäkin. Näin kävi Vartiosaaren joutsenelle, joka leskeksi jäätyäään alkoi tulla tupaan ja syömään keittiössä kanssamme ihmisruokaa.