Transnistria, aiemmin joskus myös Transdnestria, on valtaosin Dnestrjoen itärannalla oleva noin 200 kilometriä pitkä ja 20 kilometriä leveä Moldovan alue, joka rajoittuu idässä Ukrainaan. Transnistrian itsenäisyyttä ei liene mikään maa tunnustanut.
Tämän kertainen jutun aihe tuli perjantain teksti-TV:n uutisista, jonka mukaan Moldovasta irtautunutta Transnistriaa kuritetaan nyt oikein kunnolla. Vaikka tätäkin kirjoittaessani nautin lämmöstä ja leppoisasta olosta ilman sodan pelkoa kaukana Aasiassa, tulee paha olo ja mieli ihmisten hulluudesta, jota ei mienkään voi laittaa pelkästään tyhmyyden piikkiin.Joka puolella soditaan ja laskujen maksajiksi sekä kärsijiksi joutuu tavallinen ihminen ja monesti koko kansa tai kansat. Kurjuutta pitänee vähintään sydämellään nähdä, jotta voi edes hieman ymmärtää ja samaistua moldovalaisten arkeen, kun kylmin talvenosa on vasta ovella.
En tiedä onko ihmisen joku joskus luonut, mutta tämänhetkinen luomus on kaukana inhimillisyydestä. Silloin tällöin kukonlaulua kunnellessa mielessäni vilahtaa kalastaja, ei Eemeli vaan Pietari, joka Ison kirjan mukaan ennen kukon kieuntaa sanoi kolmesti puusepän Pojasta, etten tunne koko miestä, kun oma pää oli joutumassa pölkylle.Vanha viisaus tai sanalasku sanoo, ettei niin suurta härkee, etteikö ennemmin tai myöhemmin löydy suurempi salvaja. Jos siis ihmisen luojallakin on herransa, olisi oikeus ja kohtuus hänen kysyä luojaksi ilmoittautuneelta, että kenen tekemä kuvake tämä oikein on? Yhtä ymmärrettävää on, jos vastaaja paljastuisi silloin Pietarin kaltaiseksi vellihousuksi ja sanoisi päätään puistellen, ettei kyllä tunnista inhimillisen ihmisen irvikuvaa enää luomuksekseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti