Viikatemiehen väistelyn vuosipäivä

Synnyin tänään 18 minuuttia yli tai alle kello 4 iltapäivällä. Muistelen äitini sanoneen sydämeni olleen synnytystohinoissa pysähdyksissä minuutin tai jotain. On niin tai ei, ajattelen joutuneeni jo heti ensi töikseni väistelemään viikatemiestä. Tällä laskuopilla ikää tulee tänään täyteen 74, mutta vuosittaisia merkkipäiviä syntymä mukaan lukien 75. Sen kunniaksi leikkaan ehkä vähän nurmikkoa, kuten tein syntymäpäivänäni viime vuonnakin, tai sitten en. Jokilaakson juhlapaikalla liehuu joka tapuksessa sukuni Petter ja Elisabeth Hällströmin viiri.

Kesän voin sanoa myös tulleen. Eilen Jokilampien uimavesi oli 23-asteista, joka lämpenee nopeasti, sillä tummana, savipohjaisena siihen tarttuu auringon lämpö paremmin kuin läpeensä kirkkaaseen veteen. Jokilaaksossa on useampikin uimapaikka, joita käytän oikkujeni mukaan. Tuusulanjokea, jossa ei koskaan ole sinilevää, Jokilampia, joissa kanssani ui kalojen lisäksi vesilinnut joutsenineen sekä viitasammakot ja Purolampea, jonka vesi tulee Rydybackan kalliolta, useasta eri lähteestä sekä taivaan lisäksi metsäpuroista.

Olen syvästi kiitollinen minua ympäröivälle maailmalle, joka on antanut ja mahdollistanut minulle hyvän ja kelpomittaisen elämän. Siihen on tarvittu omaakin osuutta ja kurssin korjausliikkeitä. Alkoholia lipitin oikeastaan ainoastaan päihtymistarkoituksessa vuositolkulla. Sillä tiellä olisi henki lähtenyt ajat sitten. Jos en olisi ehtinyt kuolla viinaan, olisi ehkä väkivaltainen kuolo korjannut tuntemattoman tai näennäisystävän puukon tai luodin vauhdittimana. Ellen ennen sitä olisi ajanut kännissä Manalaan tai päättänyt päiväni muuten kuolonkolarissa. Kerrankin lensin pikku Fiatin tuulilasista ojanpenkan metsän puolelle. Vain osa korvalehdestä ja tukasta jäi ikkunanpuitteisiin. Ja autoon kaksi korkkaamatonta isoa G:tä eli Gambinaa 🤬. Toinen viikatemiehen apulainen oli tupakka, jota kiskoin pari toppaa päivässä vuosikymmenen, pari. 

Kuva on syntymäviikoltani

Paljon on elämääni mahtunut. Se kaikki on mitättömyydessään iankaikkisuuden mittarilla kai ei mitään, mutta minulle ainutlaatuista ja -kertaista, sillä elämiä lienee tällä pallolla itse kullakin vain yksi ainoa. Kun en ole juuri koskaan ollut kiinnostunut omasta enkä muidenkaan historiasta, syvennyn siihen nykyisin hieman enemmän. Siinä apuna minulla on esimerkiksi sähköisessä muodossa Suomen Kuvalehden jokainen numero koko Suomen itsenäisyyden ajalta. 

Sieltä poimin, että vuonna 1950 äidinkielenään suomea puhui 91,1 prosenttia väestöstä ja ruotsia 8,6 prosenttia. Koulutustaso oli melko alhainen, 93 prosenttia oli suorittanut korkeintaan kansakoulun, keskikoulun oli suorittanut 4,5 prosenttia ja ylioppilastutkinnon 2,5 prosenttia.

Aloitin juhlimisen jo eilen, kun ystäväni lapsuudesta saakka, tarjosi kunnon pihvit jälkiruokajäätelön ja teen kera kauppakeskus Jumbon ravintolassa. Tänään jatkan pirskeitä, kun hopeanharmaa vanha rouva Avensis vie minut vietnamilaisperheen Cafe Hyrylään kakkukahville. Kolmipäiväistä juhlintaa jatkan huomenna mieluisan kaverin kanssa, saunoen ja tarinoiden järven rannalla Taavetissa. Asiantynkääkin on, sillä miehen parisuhteen koossapitävä Get-voima unohti Buddhan onnenamulettinsa Phatthalungin hotellihuoneeseen. Sieltä ne matkasivat Finnairin puhalluslampulla kanssani Suomeen ja huomenna itärajan tuntumaan kauniin rantahuvilan makuuhuoneeseen Getin tyynyn alle. Sen kaiken tehtyäni, kiitän taas kerran elämääni suurempaa ja siemaisen tölkin tai pari alkoholitonta olutta saunan päälle sekä ehkä myös alle.