Kello 10 läksiäiset

17. huhtikuuta kirjoitin blogin Patesta, kun kuulin hänen lapsiltaan isän siirtyneen uusille, vihreille niityille. Tänään on tarkalleen hänen lähtöpäivänsä, joten eilen matkasin Jokilaaksosta Päijänteen molemmin puolin, pitkin Pulkkilanharjua Jyväskylään, sillä näin olimme luvanneet. Kun toinen lähtee, toinen tulee saattamaan. Ehkä räpsäytän mausteeksi jonkun kuvankin, kunhan niitä tilaisuudessa otan.

Reipas vuosi siitä aiemmin tein Määmatkan, josta väsäsin 7 tarinaa. Yksi kertoi käynnistäni Jyväskylässä ystäväni luona. Kuinka enteeellisesti silloin päätitkään tapaamisemme sanomalla ovipieleen nojaten muuttavasi vielä takaisin kotiin. Näin myös teit, mutta osoitteeksi taivaallinen kyytimies sai maallisen majan sijaan uuden osoitteesi Taivaan kodissa. Näin tarinoin viime huhtikuussa viimeiseksi jääneestä tapaamisestamme:

"Lähes viikon kestäneellä matkallani on kotimaani näyttänyt varsin väljältä, ellei peräti autiolta. Vasta Jyväskylässä oli sutinaa. Päätarkoitukseni oli löytää Paavo (Pate) Martikainen. Ystävä vuosikymmenten takaa, jonka nykymenon ja kodin tiesin olevan jossakin senioreille tarkoitetussa yhteisössä Kuokkalan kaupunginosassa.

Ajettelin etukäteen, että kun vain yhteen menen, niin siellä henkilökunta ystävällisesti soittaa pari, kolme puhelua ja löydän kaipaamani helposti. Vaan kun viimein pääsin ensimmäiseen sisään tai oikeastaan monen lukon taakse oviaukon kynnykselle, huomasin kyseisen yksikön pelin hengen: "Ei ole täällä eikä me voida minnekään soittaa. Sitä paitsi, kun meillä ei ole hoitosuhdetta, niin eivät ne anna meille mitään tietoja." Hampaan narskuen poistuin ja ajattelin, että just. Samalla logiikalla en voisi mennä tapaamaankaan, vaikka löytäisinkin, sillä eihän minullakaan ole hoitosuhdetta.

Mutta viimein Pate löytyi ja sisäänkin pääsin. Istuessani väen yhteisessä olohuonessa viereen, kysyin: "Muistatko?" Tähän mies, että hänellä on niin paljon ystäviä, ettei niitä millään kaikkia muista. Kun jatkoin olevani Jorma Soini, sanoi tämä mainio mies, että "kyllähän minä nyt Soinin muistan" 😅. Loppuaika muisteltiin tanssiorkesterin aikaa, kun Pate soitti rumpuja, Reijo Taipale, Eino Grön, Tapsa Rautavaara sekä Irmeli Mäkelä lauloivat tangoja ja väki tanssi.

Oli mukava tapaaminen, vaikka tanssilavat elävät Martikaisella enää vain muistoissa ja parketit ovat vaihtuneet Vuoropari-yhteisön muovimattoihin. Muistoja ehkä miehen viimeisessä kodissa oli korvien välin lisäksi pieni hyllyllinen. Hieman tuli surullinen mieli, kun Pate sanoi, että usko pois Soini, vielä yhtenä päivänä muutan takaisin kotiin."

Ensimmäisiä muistojani on, kun orkestereineen esiinnyit järjestämässämme Kuiville Pyrkivien Tuen musiikki-illassa Jyväskylän kirjaston Minnansalissa 40 vuotta sitten. Soitit rumpuja. Ehkä bassokitaran kaulaa tapaili yhteinen kaverimme Timo Hård, alias Tiudu. Sitä en muista kuka soitti toista kitaraa tai lauloi ja olitteko ylipäätään duo vai trio. 

Sepänkadun Veljeskodissa iskimme tarinaa eräänkin kerran. Vaikka sinulle näkäräiset maistuivatkin, et sinä mikään juoppo ollut. Vaan kaikkien kaveri, joka tuli juttuun missä tahansa. Luulen erilaisten yhteisöjen ja muusikon elämän sen sinulle opettaneen. Tätä kirjoittaessani muistui mieleen myös kookas, kannettava kasettisoittimesi, jonka ääntä kadehdin, sillä sen kaiuttimet toistivat musiikkia omaani paremmin. Hyvin soiva musiikki oli sinulle tärkeä läpi elämän.

Voi olla, että uudessa elämässäsi on uudet esiintymislauteet sekä kappaleet. Ehkä kokoat uuden bändinkin. Niin tai näin, tulen perässäsi ja toivon, että soitatte sitten minulle Reijo Taipaleen Satumaan. Sitä odotellessa biisin voi kuunnella ja katsella tätä klikkaamalla.