Jokilaakso taas kerran, osa 2

Jokilaakson luonnonsuojelualueen syntyyn on vaikuttanut moni asia, joita on perusteltua sanoa sattumien summaksi. Eräänlaiseksi lähtölaukaukseksi voi ajatella, kun paikallinen "monialayrittäjä" Antti Koski myi vuokraamaltaan alueelta savista maata multana, jota se joillakin mittareilla varmasti olikin. Itse mies sen sijaan katosi mystisellä tavalla ikuisiksi ajoiksi jättäen jälkeensä henkilöauton Helsingin Sofialehdon huoltoasemalle. Tuusulan Myllykylään jäi pari, kolme saviveden sekaista, pienehköä kuoppaa ja alue painui vuosiksi prinsessa Ruususen uneen. Luonnon ottaessa aluetta yhä enemmän huomaansa.

Kunnes paikallinen kiviainesyrittäjä loi katseensa Jokilaakson takana sijaitsevaan Rydybackan kallioon, josta saisi murskattuna ihmisten moneen tarvitsemaa kiviainesta. Mutta puuttui tieyhteys ja Sjöblomien omistama Anttilan Sora hankki omistukseensa Jokilaakso ja Jaakkola nimiset tilat.

Nyt oli maat tieyhteyttä varten, mutta kallionmyyjän kellon kilkatus oli hiljentynyt tai muuttunut eikä Rydybacka ollutkaan enää ostettavissa. Ehkä osin senkin vuoksi Ison tien toiselle puolelle syntyi Seepsula Oy:n kiviainestehdas ja aiemmin tieyhteyttä varten hankitut maa-alueet jäivät aiottua tarkoitusta vaille.

Kun en halunnut tunnesyistä vaihtaa rahaan vanhempieni rakentamaa synnnyinkotiani, aloin etsiä vaihtomahdollisuutta johonkin muuhun missä muut eivät nähneet järkeä. Niinpä vaihdoin äitini tyttönimen mukaan nimensä saaneen syntymäkotini 8 hehtaarin suojättömaahan, josta muodostin yhtenäisen Jokilaakso-tilan. 

Mutta muitakin visioita oli ollut ennen minua, sillä sinne oli myönnetty kaksi ja myöhemmin kolmaskin omakotitalon rakennuslupa, jota poikani ei käyttänyt. Joten annoin kaikkien lupien vanhentua. Jos Marko olisi rakentanut perheineen Jokilaaksoon, olisi hän perinyt tyttärensä kanssa koko alueen.

Mutta kohtalo kuljetti tälläkin kertaa toisin minua ja aluetta, jonne vaimoni Päiviksen kanssa rakennuttamassamme Duokodissa ajattelimme viettää elomme ehtoon. Avioero löi pirstaleiksi yhteisen vanhuuden ja jäin yksin osin osaomistuskoira Niilon kanssa Jokilaakson merikontteihin luonnon keskelle.

Yhteiskunnallakin oli tarpeensa. Se halusi tehdä alueelle Tuusulanjoen maisema- ja tulva-altaat. Annoin luvan, sillä elämänkokemus on osoittanut, että jos valtio haluaa jotain ottaa yksittäiseltä kansalaiseltaan, se usein Suur-Suomea lukuunottamatta niin myös tekee. Monet kerrat istuin kaivettujen, paljaiden savivesialtaiden reunoilla ajatellen ja visioiden, että mitä teen tai tahdon tästä tulevan.

Juuri nyt 05.05.2024 kuuntelen kello 10 Mäntsälän kirkosta alkanutta jumalanpalvelusta ja ajattelen poikaani perheineen Mäntsälässä, josta heidän hankkimansa koti "selätti" yhden unelman Jokilaaksossa.

Vaikka sydämessäni asuu ikuinen alakulo, lymyää sen sokkeloissa myös rakkaus ja syvä kiitollisuus. Että vanhempani tekivät minut ja Luoja on antanut hyvän elämän sekä rakkautta muillekin jaettavaksi. Vajavaisuuteni ja ehkä syntisyytenikin ovat tehneet rakkaudestani kuitenkin puutteellisen ja arvoituksia täynnä olevan. Välillä koen, että sitä pystyvät ottamaan vastaan vain Luojan luomat eläimet. Sinulle Päivis iso kiitos, että kävit Niilon💞 kanssa eilen luonani Jokilaaksossa.