Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 26. huhtikuuta 2024

Kolmas sektori, osa 1

Tänään on kulunut 38 vuotta Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta. Se oli murheen päivä, jonka hintaa maksaa moni perhe loppuelämänsä. Nykyään suljetussa kaupunginosassa sanotaan joidenkin eläinten voivan oikein hyvin ja tomaattienkin olevan salaa palanneen mummon mökin ikkunan alla suurempia ja punaisempia kuin missään muualla.

Joku päivä sitten kirjoitin joku päivä kirjoittavani siitä, kun itse valitsemamme asioittemme hoitajat päättivät leikata osin minunkin veroina kustantamia valtion avustuksia kolmennelta sektorilta. Ennen se ei ollut näin, vaan potti kerättiin Raha-automaattiyhdistykseltä ja maksajina olivat rahapelien pelaajat. Sitten valtio lopetti koko puljun ja kauhoo nyt hillot suoraan pohjattomaan kassaansa paikatakseen budjettisäkkinsä reikiä. Tilalle syntyi sosiaali- ja terveysministeriön STEA-avustukset, joita yleishyödylliset yhteisöt voivat hakea terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia edistävään työhönsä. Avustuksia voi saada yleiseen tai kohdennettuun toimintaan, investointeihin sekä kehittämis- ja käynnistämishankkeisiin ja muihin tarkoitukseltaan sekä kestoltaan rajattuihin hankkeisiin.

Avustuskelpoisia ovat yhdistysrekisteriin rekisteröidyt yleishyödylliset yhdistykset ja säätiörekisteriin rekisteröidyt säätiöt, joiden tarkoituksena on terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistäminen Suomessa. Avustusta sen sijaan ei myönnetä yksityishenkilöille, valtion virastoille, kunnille, seurakunnille, ammatinharjoittajille, yhtiöille tai osuuskunnille.

Kun virka- ja luottamushenkilöt luulevat tehneensä aukottoman järjestelmän, löytyy jostain joku joka löytää aukon. Hyvä esimerkki on Y-säätiö, joka valitsi ensimmäiseksi operatiiviseksi johtajaksi varovaisella asiamies-nimityksellä valtion virkamiehen. Mies viihtyikin toimitusjohtaksi muuttuneessa pestissä eläkeikään saakka. 

Y-säätiö teki ja tekee yhä erinomaista työtä, joka olisi kuulunut koko ajan kuntien ja kaupunkien tehtäväksi, jotka ovat viime kädessä vastuussa kuntalaistensa ihmisarvoisesta asuttamisesta. Y-säätiö on kerännyt etupäässä Raha-automaattiyhdistyksen avustuksilla ja muilla tuilla 20 000 asunnon miljardiomaisuuden. Ilmeisen mainio keksintö kiertää työrukkasen avulla ehtoa, sillä Ray- tai Stea-avustuksia ei myönnetä kunnille. 

Y-Säätiö perustettiin joulukuussa 1985 useiden yhteiskunnallisten tahojen toimesta. Mukana oli kaupunkeja ja vähintään siteeksi muutakin; Suomen Kuntaliitto, Espoon kaupunki, Helsingin kaupunki, Tampereen kaupunki, Turun kaupunki, Vantaan kaupunki, Kirkkohallitus, Rakennusliitto ry, Suomen Mielenterveysseura ry, Suomen Punainen Risti, Rakennusteollisuus R T ry sekä Alko Oy.

Mutta on kolmatta sektoria ja kolmatta sektoria sekä valtiolle olemattomia hillotolppia. Leikkuri leikkaa nyt maan rajojen ulkopuolella asuvilta suomalaisilta kansaneläkkeen ja jonkun syrjäisen kylän "ystäväntuvan" koko rahoituksen, joka käytännössä lopettaa koko toiminnan. Ehkä nyt narskuttelen päivän hampaitani sekä tuumin osan ensi yötä ja yritän kirjoittaa siitä huomenna.

Ei kommentteja: