Yhtenä päivänä kirjoitin käyttäneeni sen kaiken, jonka vuosikymmenten työelämäni aikana tallensin eläkeyhtiö Ilmariselle ilman korkoa vanhuudenpäivien turvaksi. Ja, että nykyisin elän muiden siivellä tai rahoilla.
Määrättyyn rajaan saakka valtio maksaa kansaneläkettä, josta siitäkin olen osaton. Maksutalkoisiin osallistun kuitenkin niin kauan kuin henki pihisee maksamalla veroja neljäsosan työeläkkeestäni. Täyttä kansaneläkettä voi saada, jos ei ole ollenkaan työeläkkeitä tai niiden yhteismäärä on olematon. Kun työeläke saavuttaa tietyn tason, kansaneläkettä ei myönnetä lainkaan. Kuulun siis joukkoon, jolta valtio pitää tältäkin osin kukkaronsa nyörit tiukasti kiinni.
Voinkin ajatella olevani valtiolle enemmän tuottava kuin kuluttava kansalainen. Säännöllisesti valtio osallistuu talouteni ylläpitoon kuukausittain vain sponsoroimalla hieman popsimiani lääkkeitä useampaankin vaivaan. Piikkipaikalla on sepelvaltimotauti ja siitä johtuneet sydäninfarktit sekä pallolaajennukset, jotka yhteiskunta maksoi suurelta osin yli 15 vuotta sitten.
Meilahden sydänvalvomossa ajattelin kiitollisena, että jos ei täällä koe olevansa tyytyväinen veronmaksaja, niin sitten ei missään.
Mutta paljon on maksuliikenteessä valtion osalta poskellaan tai en kaikkea ymmärrä. Jos hankin lääkkeeni kotimaisesta monopoliapteekista, maksaa valtio niistä osan, olen maksanut veroja tai en. Mutta jos ostan lääkkeet thaimaalaisesta apteekista, sulkee Suomineito pussinsa.
Sama on tilanne sydäninfarktin osalta. Jos sydän pysähtyy kotirintamalla, minut kuljetetaan siniset valot vilkkuen, pillit päällä teho-osastolle. Siellä loistava henkilökunta onnistuu ehkä pelastamaan kuoleman portilta elävien kirjoihin ja lähes koko lystin maksaa yhteiskunta.
Mutta jos pumppu tilttaa Thaimaassa ja minut kiidätetään Bangkok Hospitaliin tai vastaavaan, ei tohtori tartu puukkoon ellei maksumiestä tai -naista löydy. Jos ei kaverit siinä tilanteessa jeesaa, kun noutaja lipoo jo ovipielessä kieltään, olen elämää suuremmassa pulassa. Kaiken kruununa kotimaani estää suomalaisen sairaus- ja matkavakuutuksenkin, jos olen reissussa yli puoli vuotta. Eikä se kyllä korvaisi kuin muutaman päivän akuutin hoidon, koska kyseessä on vanha sairaus tai vaiva.
Se ei hevin mene jakeluun, että valtio maksaa suomalaisen sairaalan hoidon, muttei vastaavaa Thaimaassa, vaikka koko ajan ja joka kuukausi maksan veroa eläkkeestäni Suomeen 669,69 euroa. Vaikka kotimaani välittäisi vain rahoistani, niin kuinka taloudellesti on sille järkevintä, jos minut kuskataan kotimaan sijaan paikalliseen krematorioon ja sieltä tuhkat Suomeen? Tomumajani polttamisineen, uurnineen ja lentoineen maksan kylläkin Jokilaakson Ison kiven juureen itse Tuonelasta saakka, mutta verottaja on tappanut lypsävän lehmänsä.
Tähän loppuun minulla on ehdotus Suomen rahanahneelle verokarhulle. Ainakaan toistaiseksi en tarvitse omaishoitajaa eikä minulla olisikaan pestiin ketään edes epäsopivaa. Vaan 74-vuotiaana selviän omin nokkineni. Joten voisiko valtio maksaa omaishoitajakorvauksen tai vastaavan minulle ja muille, jotka kykenevät näillä vuosirenkailla hoitamaan itse itsensä? 🤣🤣
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti