Kuka minua tuijottaa niskanappiin?

Vajaa vuosi sitten maailman suosituimpien sosiaalisten medioiden TOP 10 lista on seuraavanlainen:

1. Facebook - 2,958 miljardia käyttäjää

2. YouTube - 2,514 miljardia käyttäjää

3. WhatsApp - 2 miljardia käyttäjää

4. Instagram - 2 miljardia käyttäjää

5. TikTok - 1,051 miljardi käyttäjää

6. Messenger - 990 miljoonaa käyttäjää

7. LinkedIn - 900 miljoonaa käyttäjää

8. Snapchat - 635 miljoonaa käyttäjää

9. Twitter - 556 miljoonaa käyttäjää

10. Pinterest - 445 miljoonaa käyttäjää.

Kaikki listalla olevat ovat tuttuja digimaailmassani ja yli puolia käytän päivittäin. Heille kaikille olen myös antanut oikeudet sivuilleni. Näiden robottihemmojen seuraamisten ja kyttäämisten lisäksi toivon ja usein uskonkin, että jossain sateenkaaren tuolla puolen, taivaanrannan ylisillä on joku elämämme säätäjä. Että mitättömällä, mutta ainutlaatuisella Jormaksellakin on siellä viimeinen niskanappiin tuijottaja.

Maistiaisia käsittämättömästä ihmisenkin tekemästä sain, kun jaoin Facebook-sivuillani kaappaksena minulle lähetetyn tekstin saatesanoilla, että kiitos vaan, mutten tarvitse rahoja, sillä niistä syntyy vaan lisää murhetta ja ajateltavaa. Ja mitä kaikkea asiaa selventävää mahdoin kirjoittaakaan.

Joka tapauksessa yksi erehtymättömistä digimaailman jumalista poisti postaukseni perusteluilla, että "vaikuttaa siltä, että johdit ihmisiä harhaan viedäksesi heidän rahojaan, omaisuuttaan tai laillisia oikeuksiaan." Tarkastus- tai tarkistuspyynnön jälkeenkään he eivät julkaisuani palauttaneet, vaan vastasivat kuvakaappauksen mukaisesti. Irvokkaalta tuntuva perustelu ei edes hymyilyttänyt, sillä tuoreessa muistissa oli edellispäivän blogini siitä mitä jukaisuja Facebook on sallinut Pekka Haavistosta ja Antonio Foresista. Sama koskee tietysti monia muitakin henkilökohtaisia solvauksia. 

Sosiaalisen median eri toimijat käyttävät kukin kuitenkin vain sitä valtaa minkä yhtenä kolmesta miljardista käyttäjästä olen esimerkiksi Facebookille antanut. Mutta vaikka media saattaa luulla olevansa ihmisen herra tai herratar ja käyttävänsä suurinta maallista valtaa, ovat he kaikki yhtä väärässä. Sillä sen valta on delete-painalluksista kiinni. Vaikka ei se kyllä ole aivan niinkään, sillä kertaalleen saavutettu henkinen ote ei pääty napinpainallukseen.

Ennen digiaikaakaan en milloinkaan kuvitellut olevani maailman napa tai päättäväni kovinkaan monesta edes itseäni koskettavasta asiasta. Mutta on sitten jossain viimeinen niskanappin tuijottaja tai ei, ajattelen vallasta suurimman olevan yhä asianomaisella. Niin kauan kuin elän, toivon voivani valita suhtautumiseni tapahtuneeseen ja tapahtuvaan.

Ehkä sekään ei ole viimeinen totuus eikä varsinkaan kirkossa, synagogassa tai temppelissä kuulutettu. Näin ajattelin, kun kävin tapaamassa ystävääni Markkua thaimaalaisessa hoitokodissa. Hän oli mennyt jonnekin, josta en häntä ehkä enää koskaan tavoita. Kun mies katsoi sinne missä en ollut, ajattelin yrittääkö hän ottaa minusta kuitenkin kiinni tavalla mitä en ymmärrä.