Ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta kerron kuitenkin, osa 2

Eilen piti tapaamisen ja yhdessäelon alun ja olon harjoittelun lisäksi kertoa millainen on Morakotin ja vähän minunkin Thaikoti seudulla, jossa farangi on lähes yhtä harvinainen kuin lumihiutale. No, ei aivan, sillä kyllä täälläkin silloin tällöin joku länsimainen vilahtelee siellä täällä. Kuten kotitonttu Suomessa joulun alla konsanaan.

Meiltä on maakunnan pääkaupunki Phatthalungin keskustaan 5-6 kilometriä, jota väliä eivät lavataksit tai muu joukkoliikenne kulje. Tilattuna ja pyynnöstä monen näköistä kuljetinta kyllä menee minne tahansa. Molemmat ajelemme väliä skoottereilla voi sanoa päivittäin, jos ei ole sadepäivä. Nyt sadekautena ei juuri muita olekaan, joten sadeviitta on tarpeellinen.

Omakotitaloalueen kotitie on välillä veden ja lasten vesileikkien valtaama sekä haikaroiden ruokapöytä eikä sille ole juuri pienillä moottoripyörillä tai henkilöautoilla asiaa. Kunnon sateen aikaan ja jälkeen eläimetkin; kanat, ankat, kukot, kissat, kilit, koirat, karja ja niin edelleen pysyttelevät kotipihoissaan. Onneksi on vaihtoehtoinen reitti joen ja Hat Yai-Bangkok junaradan vieressä. 

Ehkä pieni asuinalue on joillakin mittareilla keskiluokkaista. Joskin laitamilla, peltojen reunoilla, palmupuiden katveessa on köyhääkin köyhempien jokunen koti, joissa vesi otetaan lähipurosta sekä taivaalta ja sähköä ei mistään. Asukkaita ajatellessani tulee Suomenkin niukat ajat mieleen, jolloin en ollut vielä edes vanhempieni unelmissa saati pilkkeenä silmäkulmissa.

Tatan kotitalo on ehkä 100 m2, joka rahojen loppumisen vuoksi ei ole koskaan tullut aivan valmiiksi. Välikatto puuttuu olohuoneesta ja se on toiminut etupäässä vaate- ynnä muuna varastona. Myös Morakotin meikkipöytä on löytänyt sieltä paikkansa. Termiitit, joita myrkytimme vuosi sitten, olivat syöneet ovesta karmit, joten hankimme nyt uudet ja niin huone sai ovensa takaisin.

Moskiittojen valtakunta vailla suurempaa ihmisten käyttöä se on silti ollut kai siipiveikkojen ja -veikottarien sekä muiden pienten kulkijoiden vuoksi. Mutta me löysimme vanhalle makuuhuoneen patjalle uuden käyttötarkoituksen, kun hankin Lazadan kautta Kiinasta käyttämättömään vuoteeseen kuvan hyttyshäkin. Nyt me viihdymme sen suojissa silloin tällöin päivisin ja öisinkin. Siellä nukkuessa kuulemme aamuyöstä, kun junat kulkevat riisipeltojen toisella laidalla suuntaan ja toiseen.

Minulla on täällä hyvän päivän tuttuja vähintään saman verran kuin Suomessa. Heistä tiedän sen verran mitä näen tai Tata kertoo, sillä yhteistä kieltä ei ole eikä varmasti tulekaan. Yksi tärkeimpiä asioita ovat lapset, joille jaan halpoja leluja; pieniä palloja ja sen sellaista. Kun nämä tulevaisuuden tekijät kuulevat skootterini äänen, juoksevat he kotitien tai -kadun varteen vastaan. Pysähdyn ja heitämme ylävitosia sekä opetan heille, kuten aikuisillekin, että "High five".