Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 25. lokakuuta 2023

Viikatemiehen 6209:s väistöpäivä

25.10.2006 sain Vantaan Ikeassa sydänkohtauksen ja viikatemies oli saada minut kiinni. Sen kynsistä minut tasan 17 vuotta sitten pelasti Meilahden hoitoväki ja Päivis, joka olisi varmasti ollut sairaalassa ennen ambulanssia, vaikka se ajoi pillit päällä, jos ei olisi pitänyt samalla matkalla hakea minulle ensin kirja Kurvista luettavaksi. Päivis oli ainut syy miksi en ollut valmis lähtemään tuonelan lähettilään matkaan. Kuolemanpelkokin oli pudonnut piipaa-auton kyydistä jonnekin matkalla naapurikaupungista Helsinkiin.

Yksi verisuoni oli kokonaan tukossa ja toinen 80 %, joten ilman pallolaajennuksia tai ohitusleikkauksia maalliset laulut olisi laulettu. Siitä eteenpäin olen väistellyt viikatemiestä sekä viettänyt monella tavalla Sydäninfarktini vuosipäivää.

Kerran Kolumbian Bokotassa ja vuorilla sademetsän keskellä Sasaiman kylässä. Lastenkodissa 40 lapsen ja henkilökunnan kanssa banaaneja syöden. Sieltä muistoina ovat hoitajalta ostamani liian pienet, vihreät piraatticrocsit sekä kylän kaupasta käsin vuoltu cucharon-soppakauha, joka on merikonttisaunassa löylykauhana. Aina kun siihen tartun, muistot ja kiitollisuus elämästä täyttävät mieleni.

Ehkä vain kerran olen syönyt eilisen reseptini mukaisen Sydäninfarktin juhla-aterian täydellisenä lähes täydelliseltä kattaukselta. Ainut särö saattoi olla, että tarkoitusta varten Päiviksen Tallinnasta hankkimat kristallilasit ovat Venäjän sijaan ehkä Latviasta. 

Yhden kerran olimme Päiviksen kanssa juhlapäivän aikaan Thaimaan Jomtienilla, kun sain ajatuksen, että tarjoaisimme kunnon karjalanpaistin ruisleivällä kaikille, sillä olin ystävystynyt Ravintola Helmen Petri Revon kanssa. Ravintolassa pidin joskus alkoholittoman oluen lomassa tietokilpailujakin, mutta liikuttavin muisto on Jomtien Saunalta. Immosen Mikan kanssa kerran lauteilla ihmettelimme, minne Pete mahtoi hävitä, joten lähdin katselemaan ympärilleni. Löysin miehen sikiunessa lämpöisen altaan kulmauksesta 🤣.

Pete poti liikakilojen lisäksi kanssani toistakin yhteistä vaivaa sydämessään tai sen sukulaista. Enää tässä ajassa Pete ei sauno kanssani, sillä hänet viikatemies sai kiinni.

En tiedä onko tuonpuoleisessa sauna- tai muita kuumempia tai vähemmän kuumia osastoja. Enkä tiedä porttien ovimiehistäkään. Mutta jos on, ehkä saan joskus tietää riittikö heidän mahti Peten laittamaan muhkean vatsansa päälle paidan. Siihen ei ravintola Helmen väki yhdessä asiakkaiden kanssa pystynyt 🤣. 

Ei kommentteja: