Syvällä etelän Thaimailla

Aamulla nukuin seitsemään. Kuinka myöhään olisikaan unta riittänyt, jos ei kello muistuttaisi aamulääkkeistä. Tuntuu mukavalta, jos en toipuisikaan aikaerosta, sillä Suomessa heräilin puoli vuotta aamuneljän, viiden maissa, kun olin ensin yöllä valvonut tunnin, pari yhden molemmin puolin. 

Kaksi kertaa aamiainen ryyditettynä kahdella tikun nokassa paistetulla lihapalalla (tuu muu) maksaa Phatthalungin kantapaikassani 50 bahtia. Vastaavasti aamupuuro pikku karjalanpiirakalla ja teellä sekä Tatan leivällä on Tuusulan kantapaikassani 11,10 euroa. Tämän aamun bahteiksi väännettynä 423 bahtia. Hintaeroa on huomattavasti enemmän kuin elintasoeroa. 

Morakotin tekemillä safkoilla minua saisi tätä vauhtia kävelemisen sijaan pian pyöritellä sinne tänne, sillä vaakakaan ei pysynyt kunnolla vauhdissa mukana. Nyt olen päättänyt syödä vähemmän ja kävellä loivaliikkeisesti puoli vuotta jokainen aamu, satoi tai paistoi. Saldo tänään oli noin 1600 askelta, jolla ei juuri elvistellä. Meinasin silti nyykähtää suoritukseni taakan alle isoine mahoineni. Mutta olin hyvilläni, koska se on 1600 kertaa enemmän kuin ei mitään. Tavoite on, että vaaka näyttää maaliskuussa taas alle 0,1 tonnia ✌️.

Mainitun lenkin kävelin pitkin kapeita teitä ja omakotitalojen sivuja. Morjenstelin ihmisille, joista osa on katsellut minua skootteroidessani PeeCeeX:llä. Jalkapatikassa kyläläiset eivät ole minua koskaan nähneet, sillä hyvä harrastus jäi Jomtienin ympäristöön.

Ensi kerrasta tuli hyvä mieli. Pysähtyilin ja ihmettelin sekä annan usein ylipäätään kissan- tai koiranmuroja rotujen koirille, joskus kissoillekin sekä kukoille kanoineen ja muillekin linnuille. Juttelenkin niille, sillä ne ymmärtävät suomea yhtä paljon kuin täkäläiset ihmisetkin. Itse asiassa sekin on paljon enemmän kuin Jokilaaksossa, jossa ei juuri käy ihmisiä eikä koiria.

Arki ja elämisen puitteet ovat täällä hyvin toisenlaiset kuin Jomtienin Seven Seasissa, jossa yli kilometrin mittaiselle uima-altaalle on noin viisi askelta. Täällä ei altaita ole, mutta ei ole myöskään farangeja eikä muita turisteja. Merikin on ainakin 40 kilometrin päässä, jonne tein viime reissulla lähtöä 4 kuukautta. Ehkä tällä kertaa saan roudattua sinne lihaiset luuni.

On mukavaa huomata ja kokea, että mieleni ei 73-vuotiaana ole silti niin luutunut, etten kiinnostuisi uudesta ja omaksuisikin siitä jotain. Sillä tänään, heti ensimmäisenä aamuna huomasin kuinka paljon pidän Thaimaan maaseudusta ihmisineen, eläimineen ja kaikkineen. Se kaikki on minulle varsin uutta.