Osa-avoauto Smart ja Vanhan Rouvan matkamakuuhuone, osa 1

Tästä(kin) aiheesta olen kirjoittanut aiemmin ja kirjoitan taas. Joku vuosi sitten myimme Päiviksen kanssa Matkakotimme, yli 8-metrisen, teliakselisen Euramobilin autoliikkeeseen, enkä ajatellut siinä olevan kaupanpäällisiksi kosteusvaurioita. Mutta oli kuitenkin. Liike laittoi perään ynseänsorttisen tekstiviestin, että varautukaa maksamaan korjauksesta niin ja niin paljon. Lähestymiskulma, vain tekstiviesti minulle, oli väärä, joten saivat pitää auton niine hyvineen.

Silloin ajattelin, että karavaanari- tai campingelämästä en hevin luovu ja hankin pienen, kuvan peräkärryn. Sitten aloitin varusteiden keräämisen matka-WC:stä kaasugrilliin ja teltasta taitettavaan patjaan. Kunnes kävi ilmi, että osa-avoauto Smartiin ei tyyppikatsastuksesta johtuen saa vetokoukkua lainkaan. Harmitti aika tavalla. 

Vuorossa oli traktoriksi rekisteröity mönkijä, jolla sai laillisestikin ajaa kahdeksaakymppiä myös moottoritiellä. Siitä paljastui vika, jota ei myyjäliikekään saanut korjattua. Joten vaihdoin sen perinteiseen mönkijään, jonka nopeudenrajoitinta vastaavasti ei kukaan osannut ohittaa. En aikonut korötellä kuuttakymppiä matkoillani pitkin Suomea ja lähimaita pikku peräkärryni kanssa.

Otin kesän ja lopputalveen kestäneen tuumaustauon, mutta en halunnut luovuttaa. Sitä paitsi Merikonttikotini nurkissa lojui aika tavalla moottoriajoneuvomatkailuun hankkimiani varusteita. Rahamassissa villkui pohja, joten oli mahdollista tehdä enää ehkä vain yksi uusi yritys.

Liki vuoden mietin ja visioin kokien luopumisen tuskaakin Smartista, sillä siinä oli yli kymmenen vuotta Päiviksen kanssa yhdessä elettyä ja koettua. Tehtaallakin kävimme katsomassa kuinka niitä tehdään.

Viimein olin valmis, kun Päiviskin istutti järkeä päähäni ja elämääni sanoen, että se on vaan auto. Niin kuin järjellisesti ajatellen olikin. Mutta minulla oli mukana myös tunne esineiden, tavaroiden ja tapahtumien sieluineen, joista pidin ja pidän kiinni, vaikkei kukaan ymmärtäisi. Tosin isäni kohteli niin hellin käsin kupla-Volkkariaan, joten ehkä hän oli vähän samoilla linjoilla. 

Pitkään roikuin kiinni isomoottorisessa Opel Vectrassa panoraamakattoineen, sitten vastaavissa Hyundaissa hienouksineen, kunnes päädyin Toyota Avensikseen. Auton piti ja pitää olla farmarimallinen, sillä halusin kuljettaa mukanani "makuuhuonetta". Monta mutkaa oli matkassa, sillä itse olin 8000 kilometrin päässä Thaimaassa, Smart 350 metrin auraamattoman tien takana Suomen Jokilaaksossa ja tuleva karavaanimatkailun mahdollistaja ties missä.