Tänä kesänä tein Jokilaaksoon pienen juhla- ja muistopäivien paikan. Se liikautti mieltäni kulkemaan ajassa vuosikymmenien taakse. Etsin muun muassa kirkkoherranvirastosta kastepäiväni. Samalla löytyi kastepapinkin nimi. Ja yllätys äidistäni, sillä hän oli kirjojen mukaan Helmi Annikki, mutta kuollessaan Enni Annikki 🤔.
Minut kastettiin päivälleen kuukausi syntymäni jälkeen. Jossakin sopukoissa korvieni välissä on tieto tai etiäinen, että putkahdin äitini sisältä iltapäivällä kaksikymmentä vaille neljä. Muistelen myös jonkun kertoneen, että sydämeni oli pysähdyksissä 18 tai 45 sekuntia. Totta tai ei, siitä lähtien se lotkotti moitteettomasti liki 60 vuotta, kunnes oli tehdä topin Vantaan Ikeassa. Suonet, joita myöten sydän vertani pumppasi, olivat osin elämäntapojeni vuoksi tukossa. Minut pelasti Meilahden hyvä hoito sekä vaimoni Päivis, jonka rakkaus 💕 piti minut elossa.
Jos äitini raskaus kesti päivälleen 9 kuukautta, tänään 73 vuotta sitten oli päivä, jolloin olen saanut alkuni. Silloin osa isästäni kohtasi äitini sisällä jotain ja aloin olemaan. Silloin minusta tuli minä. Ihmiselämä alkaa hedelmöitymisestä ja sain syntyä koska äitini ja isäni niin halusivat.
Varsinkin Yhdysvalloissa keskustellaan nyt kiivaasti naisten oikeudesta aborttiin. Siinä ei ole juuri sijaa miehillä, sillä raskauden keskeytyksen puolesta barrikadeilla olevat naiset puhuvat oikeudesta omaan ruumiiseen. Ihmiselämän päättämiseen riittää, että raskaus ei sovi johonkin tilanteeseen. Vaikka saisin kaikkien naisten vihat ja inhot päälleni, minusta se on luonnotonta ja itsekästä. Sillä vastuu lapsesta on paljon muutakin kuin raskausaika, josta naiset haluavat päättää ilman miestä. Näinhän se on nyt Suomessa. Miestä on kuultava, mutta abortista päättää nainen.
Joissakin elämään liittyvissä asioissa haluan olla vanhanaikainen. Uskon tai oikeastaan tiedän pystyväni elämään sen kanssa luontevasti myös tässä ajassa. Minulle mies on mies, koiraspuolinen ja nainen on nainen, naaraspuolinen. Olkoon heidän seksuaalinen suuntautumisensa sitten mitä tahansa. Itselleni on liian luonnotonta, jos lasta odottavilta vanhemmilta kysyttäessä, että tyttö vai poika, saisikin vastaukseksi: "Emme tiedä eikä se ole tärkeää. Lapsi saa itse päättää sukupuolestaan myöhemmin."
Mutta minut on laitettu alulle elokuun yönä, näin arvaan. Jo kuollut pikkusiskoni vastaavasti seuraavana vuonna sekä veljeni neljän vuoden kuluttua. Rakastan heitä ja vanhempiani, elävät he tai eivät. Koska itse tahdon edelleen elää, olen syvästi vanhemmilleni kiitollinen elämästäni. Ehkä he ajattelivat, että silloin oli hyvä saada osoituksena keskinäisestä rakkaudesta kolme lasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti