Tänään on Jorman päivä, onnea minä

Nimipäivän vieton juuret ovat keskiaikaisesta pyhimyskalenterista, johon katolinen ja ortodoksinen kirkko lisäsivät pyhimysten muistopäiviä. Nimipäivät olivat osa suomalaista elämää jo 1300-luvulla. 1800-luvulla alkoi nimipäiväkalenterin täydentäminen myös ei-kristillisillä nimillä.

Jorma on alkuaan heprean Jeremia, jonka karjalaiset ovat omaksuneet venäjästä. Vaikka Jorma on suomalainen, ortodoksista alkuperää oleva Jeremia-nimen muoto, Suomen ortodoksinen kalenteri ei yhdistä sitä Jeremiaan vaan Hermolaokseen.

Hän oli pyhä marttyyri keisari Maximianuksen vainojen aikana ja säästyi aikansa kuolemalta piilottelemalla eräässä talossa. Kun hänen toverinsa pidätettiin ja tuotiin keisarin eteen, tämä kysyi, kuka oli opettanut kristinuskoa. Panteleimon ei kyennyt valehtelemaan vaan kertoi, että pappi Hermolaos oli ollut hänen opettajansa. Sotilaita lähetettiin etsimään miestä, ja hänet pidätettiin yhdessä Hermippoksen ja Hermokrateksen kanssa. Oikeuden edessä he pilkkasivat epäjumalankuvia ja niiden palvontaa. Vihasta suunniltaan Maximianus määräsi Hermolaoksen ja hänen kumppaniensa välittömän mestauksen. 

Takaisin maalliseen minääni. "Voi kun Jorma on isoksi kasvanut". Nimen merkityksen taustalta löytyy vahvasti myös se seikka, että jo aiemmin tavatut sanat, jortikka ja jortti, ovat tunnettuja sekä miesten niminä, että uroseläimen sukupuolielintä merkitsevinä sanoina. Sama yhteys lienee tullut jormaan 90-luvulla, sillä jos se olisi ollut syntyessäni, en ehkä olisi Jorma. Ylväs ja maskuliinen nimi kuitenkin ja ihan pystyssä seistään tänäkin päivänä 👍.

Kutsumanimipäiväni tiedän, joka on kaksi päivää kolmannen etunimeni Juhanin jälkeen. Veinoa ei kalenterissa liene koskaan ollutkaan. Mutta miksi olen Jorma Veino Juhani, siitä minulla ei ole hajuakaan. Muuna kuin ensimmäisenä etunimenä Veino on 13 miehellä. Kaikkiaan se on 29:llä. Samaa nimeä käyttää siis noin 0,000381% miehistä. Kyseessä on varsin harvinainen nimi. 

Vaikka etunimeni tiedänkin, kastepäivää en tiedä. Jos tietäisin, juhlisin sitä. Sillä vaikka nimipäivä ei juhlana korkealla kurssissa olekaan, kastepäivä voisi sitä itselleni olla. Olisi mukava juhlistaa, että silloin ja silloin minulle on annettu nimi, jolla Luojani on kutsunut tai kutsuu minua. Kun olen ollut harhapoluilla, onkin mieleni sopukoista kuulunut joskus ääni: "Jorma, missä olet tai minne olet menossa?" Joku sanoo sitä omaksitunnoksi. 

Vanhempani sanoivat minua aina Jormaksi. Kaverini sen sijaan Jorkiksi, Jorkaksi tai Joreksi. Kun laitoimme Päivin kanssa lusikat aikoinaan samaan laatikkoon, lanseerasin Päiviksen ja Jormaksen. Oli mukava olla Päivis & Jormas. Tätähän se on minulle jollakin tapaa vieläkin, vaikka lusikat ovat eri laatikoissa. Muumimamma Jokelassa ja Muumipappa Myllykylässä.

Minulla on jokunen kaima, joita olen onnitellut nimipäivinä. Ehkä teen niin tänäkin vuonna. Eräällä tavalla läheisin heistä oli Jorma Niemelä, joka oli esimieheni ja välillä minä hänen. Jokunen aika sitten Luoja kutsui häntä nimeltä ja hän lähti sateenkaaren tuolle puolen, taivaanrannan ylisille. Sinne jonnekin, missä aikaa ei ole. Tosin en tiedä mitä tarkoittaa kutsua viimeisenä päivänä. Niin tai näin, hyvää nimipäivää Kaima, missä lienetkin.