Leppoistaminen

Joutenolon sietämätön keveys sekä vaikeus on minulle taitolaji, jota oikeastaan kenenkään ei ole pakko ottaa omakseen, koska aina löytyy tekemistä. Jos ei muuta, niin ajatustyötä. Mutta ehkä asia ei ole aivan yksinkertaista, sillä tarpeettomuuden ja hyödyttömyyden noidankehään voi myös joutua. Luulen masennustentapaisten otolotilojen olevan sille sukua.

Kun olin tekemisen oravanpyörässä ja myin itseäni vuosikymmeniä rahasta, sanoi joku minun olevan työnarkomaani. Ehkä niinkin, mutta kysymys ei ollut tekemisen vimmasta, vaan olemattomasta itsetunnosta. Työ oli väylä saada muiden silmissä hyväksyntää ja olemassaololle oikeus. Yhteiskunta oli elättänyt minua vuosia enkä pystynyt näkemään enää itselleni oikeutta olla olemassa, jos olen hyödytön, veronmaksajien elätti, vaikka pystyn tekemään jotain. 

Kuten Kirsti Paakkanen rakasti mustaa ja valkoista, olen minäkin jotenkin samanlainen mustavalkoinen kaikki tai ei mitään. Kun sydäninfarktin jälkeen jäin eläkkeelle, elämäni leppoistamisjaksolle, oli minun vaikea hyväksyä sitä. Mutta ajan kanssa olen opetellut olemaan vailla merkitystä muille ja usein itsellekin. Siinä apuna on ollut sen hyväksyminen, että olen itselleni langenneen osan yhteiskunnassa tehnyt, josta maksetaan korvausta maallisella valuutalla. 

Toinen iso apu ymmärtämisessä ovat olleet eläimet ja varsinkin vailla ihmisten laittamia kahleita olevat Thaimaan koirat. Niiden elämää olen seurannut tuntikausia oppiakseni ymmärtämään mitä tarkoittaa niille leppoistaminen ja vain tarpeellisen tekeminen. Siinä on oivana mittarina ollut oma, jälkikäteen ajatellen tarpeettoman tekeminen, jota ihmistä enempää ei mikään elävä pallollamme tee.

Nyt olen päässyt tai joutunut joutenolon toiseen äärimmäisyyteen enkä haluaisi tällä hetkellä blogien kirjoittamisen ja somen lisäksi tehdä oikeastaan mitään muuta. Voi olla, että löydän velttoilustani myös masennuksen siemeniä. Taas tänä aamuna katselin lähinnä poikakoirien arjen tärkeyksiä ruuan hankkimisen ja syömisen ohella. Luulen, että suvun jatkamisen lisäksi muuta tärkeää ei ole kuin reviiristä huolehtinen. Joka sekin taitaa jäädä iän myötä nuoremmille silloin, kun tyttökoirat lakkaavat kinnostamasta 🤣🤣.