Kaikkiaan elämä on mukavaa

Lähipäiviin on mahtunut pari mukavaa vierailua, kun Päivis haki ja toi Muistojen merikonttien alta ja alle lähes punaisen Suzzunsa talvitassut kesätassujen tilalle. Hän otti kainaloonsa pyynnöstäni myös kasvamisen aloittaneen pienen amarylliksen. Ehkä se kukkii jouluna ja ehkä saan kuvan. Aika näyttää, sillä kasvin mukula tai sipuli ei viettänyt kesäänsä pimeässä komerossa, vaan ulkona Suomen kesän auringossa ja sateessa Duokodin ikkunan takana. Uimataitoakin se tarvitsi ruukun ollessa monesti pitkin suvea täynnä vettä. 

Mukavaa oli sekin, että Päiviksen matkassa matkasi osaomistuskoira Niilo, joka 11 vuoden ikäisenä voi vaivoineen loistavasti. Sillä on ollut upea elämä neljän ihmispalvelijansa perheiden jäsenenä ja 3-4 asunnon loukussaan. Muistikin pelaa joskus minua paremmin, vaikka Niilo ihmisen iäksi muutettuna on minua iäkkäämpi. Käytiin nimittäin Jokilampien laiturillakin pari kertaa. Sen vierestä se viimein viime kesänä löysi ensi kerran viitasammakot kosiopuuhissaan. Ne se muisti nytkin ja juoksi katsomaan ihmetellen purentavikainen suu lähes vedessä, että minne ovat kadonneet. Ehkä se ensi kesänä löytää Sakut morsiamineen uudelleen.

Vesilintuja on vielä lammilla paljon. Joutsenperhettä sen sijaan ei ole näkynyt viikkoon, vaikken usko etelänmatkan vielä alkaneen. En tiedä reviirien rajojakaan, sillä kyläläiset kertovat niiden välillä lentävän pitkin joen pintaa, jonka toisessa päässä on Vantaanjoki ja toisessa Tuusulanjärvi. Kaikki Jokilaakson vesilinnut eivät lähde muuttomatkalle, sillä Koskenmäen matonpesupaikalta, virtaavasta joesta tai lammiltamme löytyy talvellakin aina sulaa. Eläinrakkaat ihmiset siellä täällä myös ruokkivat talvisin monien muiden ohella näitäkin. Voisikin sanoa linnuilla olevan kuuden kilometrin mittaisen muuttomatkan. 

Peurojen tai kauriiden tuoreita jälkiä näkyy päivittän, johon vaikuttanee sekin, että ilveksiä ei ole näkynyt. Poissa ovat olleet myös hirvet. Kaneja kaipaan, vaikka ne joidenkin puutarhojaan hoitavien inhokkeja ovatkin. Parhaimmillaan "countrykaneista" joku kesyyntyi niin, että se tuli kädestä syömään Puuilosta hankkimaani näkkileipää.

Aina silloin tällöin olen maailmaan huudellut, että mistä löytyisi joku, joka on perehtynyt kasvimaailmaan? Ja tulisi katsomaan sekä kertomaan Jokilaakson luonnonsuojelualueelle mitä kaikkea siellä elää. Toki vuosien mittaan joku on käynytkin tutkimassa yhä monipuolisempaa luontoamme ja luvannut raportin löydöistään. Ehkä selvitys tupsahtaa jonakin päivänä postilaatikkoomme.