Valittujen valintojen vangit

Yksi pitkään elämääni paljon vaikuttanut valinta olivat päihteet. Vaikka en kokenutkaan olevani valintani vanki, olin sitä varsinkin loppuvuosina mitä suuremmassa määrin. Hylkäsin myös työpaikkoja, jos en voinut juoda työaikana. Kyläänkään en hevin lähtenyt vaimoni kanssa, jos näkäräisiä ei ollut tiedossa.

Ehkä joissakin tapauksissa avioliittoakin voi pitää vankilana. Näin itse koin parisuhteitteni loppuaikoina eikä minun ollut hyvä olla. Oliko siinä loppujen lopuksi kysymys vain itsestäni tai muista vai epäonnistuneesta parisuhteesta vai monista asioista, sitä en tiedä. Oli miten oli, oma elämä on itse keitetty soppa, mihin mausteensa tuovat myös muut, usein tavalla tai toisella tärkeät ihmiset.

Ehkä myös työsuhteesta voi tulla vankila. Varsinkin, jos se hallitsee muuta elämää tai on peräti se kaikki. Viimeistään eläkkeelle jäädessään saattaa huomata, että työ olikin kaikki mitä itsellä oli. Ehkä siinä on jotain yhteistä ison osan elämästään oikeassa vankilassa tai muussa suljetussa laitoksessa eläneen kanssa. Itse asiassa tunsin aikoinaan useita ikänsä lusineita, jotka eivät yksinkertaisesti osanneet elää vapaudessa. Lyhyin tietämäni vapaus kesti 45 minuuttia. Kuljetuksesta päästyään hän ryösti ensimmäisenä viinakaupan ja jäi ulos tullessaan ovella kiinni.

Hänen kaltaisiaan tapasin vankilassa monesti. He olivat vapaudessa oman elämänsä vankilassa ja vastaavasti vankilassa vapaampia kuin missään muualla. Kirjansa lukeneet sanovat tätä laitostumiseksi.

Oma lukunsa ovat uuninpankopojat, aikamiehet, jotka eivät osaa tai pysty lähtemään oman lapsuudenkotinsa äidin huomasta edes kokeilemaan siipiään. Ehkä osansa on joskus äidillä, joka ei oman vankilansa vuoksi osaa päästää eikä opettaa poikastaan lähtemään pesästä. Miten osaisikaan, jos omakin lentokyky on vähän niin tai näin.

Joskus ajattelen jo kauan sitten kuollutta äitiäni, joka jäi leskeksi isäni kuoltua sen ikäisenä, että äidilläni olisi ollut vielä aikaa nousta taivaalle uusin siivin. Mutta hän ei päässyt koskaan enää lentoon henkisestä vankilastaan. Itselleni se on hyvin surullinen tarinan osa äidistäni, jota rakastin ja rakastan hyvin paljon.

Ehkä aivan päälaelleen käännettynä myös vapaus voi olla vankila, sillä matkakumppaniksi voi huomaamatta lyöttäytyä juurettomuus. Joka estää pysähtymisen, kiintymisen ja rakastumisen paikkoihin ja toiseen ihmiseen. Heitäkin tunnen. Ehkä he surevat juurettomuuttaan eniten vasta elämänsä ehtoossa.

Monelle onkin tuttu sanonta, että "vapaa kuin taivaan lintu". Mutta mitä ajattelee tervapääsky, joka nukkuu lentäessään ja saattaa lentää synnyttyään yhtä soittoa puolitoista vuotta ennen kuin laskeutuu siiviltään ensi kerran? Onko se taivaan ja ilmojen vanki? Joka ei voi koskaan elämässään laskeutua maahan, koska ei pääse takaisin ilmaan pitkien siipiensä vuoksi. Eikä samasta paikasta taida lentoon päästä lepakkokaan.

Erilaisia vankiloita, kahleita ja muita elämän rajoitteita on niin paljon, että mielikuvitusta käyttäen niistä voisi kirjoittaa kirjan. Ehkä oleellisinta olisi, ettei olisi varsinkaan liikaa oman mielensä vanki. Että olisi sitä vain sen verran, että tulisi mukavasti juttuun vähintään itsensä kanssa.