Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 11. elokuuta 2021

Lapsen päätökset

En saa aina kaikkia tehtyjä päätöksiä ja linjauksia oman logiikkani mukaiselle tolalle:
"Päätöksen koronarokotteen ottamisesta tekee lähtökohtaisesti lapsi itse. Rokotteen antava terveydenhuollon ammattilainen arvioi kuitenkin, onko lapsi kykenevä päättämään asiasta." 

Ja sitten:
"Alaikäisille lapsille voidaan lain mukaan antaa elintärkeää hoitoa vastoin lapsen vanhempien tahtoa. Imusolmukesyöpää sairastavan, alaikäisen lapsen vanhemmat kielsivät antamasta hoidossa tarvittavia verivalmisteita, joten sosiaaliviranomaiset ottivat lapsen huostaan mahdollistaakseen verensiirron." Tapaus taisi mennä korkeimpaan hallinto-oikeuteen saakka.

Kummassakaan tapauksessa vanhemmat eivät siis viime kädessä päätä lapsensa asioista. Ensimmäisessä esimerkissä vieraat aikuiset päättävät, voiko lapsi päättää omasta rokotuksestaan ja toisessakaan esimerkissä omat vanhemmat eivät päätä lääketieteellisestä hoidosta, vaan vieraat aikuiset.

Mikä sitten minulla mättää? Alle 15-vuotias ei joudu lainkaan rikosoikeudelliseen vastuuseen, teki sitten mitä tahansa. Sen vastuun kantamiseen kelpaavat vanhemmat, jotka voivat saada kontolleen syyllisyyden taakan lisäksi jopa miljoonien korvaukset.

Toisin sanoen viranomaiset päättävät kantaako lapsi itse vastuun siitä ottaako hän kansallisen rokoteohjelman mukaisen rokotteen vai ei. Aivan oma lukunsa on, jos vanhemmat ja viranomaiset eivät ole yksimielisiä. Luulen, että joka lähtöön ei löydy ennakkopäätöstäkään kumman tai kenen mielipide on painavin. Silloin saatetaan käydä oikeutta vuosikaudet, jona aikana on ehditty kuolla tai sairastaa koronakin moneen kertaan.

Mutta miksi vaivata omaa päätä nyt, kun en enää tiedä mistään mitään? Miksei nämäkään tulleet mieleen, kun olin alle 15-vuotias ja tiesin kaiken? Tai tiedän minä vieläkin tai ehkä vasta nyt jotain. Mitä onnellisempia vanhemmat ovat yhdessä keskenään, sitä onnellisempia ovat myös lapset. 

1 kommentti:

SIILI kirjoitti...

Tuota sitä minäkin pohdin että alle 10-v lapsilta kysytään haluavatko ottaa rokotukset , kyllä tämä maailma muuttuu turhan lujaa vauhtia Jannen ymmärtää.....