Elämä on ihmisen parasta aikaa

Tunsin Matti Nykäsen. En mitenkään hyvin, mutta kuitenkin. Jyväskylän Leponiemessä saunottiin sillöin tällöin ja puhuttiin pintaliidoista syvällisesti. Pidin Matista paljon, jonka henkilökohtaiset saavutukset ovat enemmän mihin itse olen koskaan kyennyt. Voi olla, etten menetyksissäkään pärjäisi. Ehkä niissä kuitenkin olimme tasaväkisempiä. 

"Elämä on ihmisen parasta aikaa", sanoi Matti. Muitakin kansan suuhun tarttuneita lausahduksia hänellä oli, joita olen silloin tällöin pohtinut. Matti taisi olla viisi kertaa aviossa. Kerran tai useamminkin hän kertoi olevansa nykyisin avioliittoneuvoja. Että jos menee parisuhteessa hyvin, niin vain tuokio hänen neuvojaan, on pian kaikki päin peetä. Sanoi rakkauden olevan hänelle kuin lankakerä, joka alkaa ja loppuu. Ehkä meitä yhdisti myös väärien valintojen asiantuntijuus.

Kun Matti oli siirtynyt mäkikotkasta viihdyttämään kansaa muille lavoille ja itse kuljin pienen matkan Irwinin kanssa, he soittelivat aika usein toisilleen. Välillä puhuttiin viinasta, antabuksestakin, ja uskon tai oikeastaan tiedänkin Matin kaivanneen toisenlaistakin elämää. Varmasti Irwiniä enemmän.

Heitä molempia, kuten monia muitakin ajattelen silloin tällöin keriessäni omaa lankakerääni, johon on mahtunut rakkautta, mutta paljon muutakin. Harmitttelenkin, sillä itselläni on pari, kolme tärkeää ihmistä, joiden hissin olen onnistunut pysäyttämään kerrosten välille tietämättä itse siihen syytä. Kuun lopussa menenkin oikeuteen kuulemaan onko sopivaa mennä kolkuttelemaan läheisen ovea kutsumatta. 

Kun siirryin elämäni kohtuullistamisjaksolle, luulin elämäni käyvän helpommaksi. Näin ei ole käynyt, sillä tarpeettomana olo ei olekaan minulle kovin simppeliä. Tätä pysähdyin taas kerran ajattelemaan viikolla yhtenä yönä, kun kelasin illanistujaisissa saamaani palautetta. Sen antaja sanoi lukevansa blogiani säännöllisesti ja arvostansa avointa, rehellistä, mutta usein karua tapaa kirjoittaa elämästäni. Lopuksi hän ihmetteli kuinka pysyn sen kaiken, hänen mielestä loppuun asti ajatellun kanssa kasassa. Sitä ihmettelen silloin tällöin itsekin. Sekä sitä minne onneni ja iloni ovat piiloutuneet.