Ennen kuumailmapalloa ihminen pääsi maan kamaralta ylöspäin juuri niin korkealle kuin pystyi hyppäämään. Ennen televisiota näimme ainoastaan niin kauas kuin pystyimme silmillämme näkemään ja kuulimme toista ihmistä juuri sen verran mitä joku kykeni huutamaan. Joskus ei ole kyetty liikkumaankaan kuin omin jaloin. Sitten tulivat radiot, lankapuhelimet ja televisiot, jotka moninkertaistivat mahdollisuudet nähdä, kuulla ja kokea. Suuren harppauksen ihmisten väliseen kommunikointiin tekivät kuitenkin tämän päivän kämmenenkokoiset älylaitteet, joita jotkut kutsuvat yhä puhelimiksi, vaikka ne ovat paljon enemmän. Nyt pystymme tekemään hetkessä ja reaaliajassa raportin vaikka Suomen korkeimman tunturin laelta liikkuvine kuvineen Australian aavikolle tai jonkun olohuoneeseen 20 000 kilometrin päähän. Voimme saada kuvaa ja ääntä toisilta planeetoiltakin.
Silti ihminen on vain ihminen, joka antaa osan lähimmäisistään kuolla nälkään, vaikka ruokaa olisi kaikille. Yhtä suruttomasti vallanhimossa ja -halussa tapamme toisiamme sodissa. Omassa, pienessä, mutta ainutlaatuisessa maailmassani huomaan pohtivani yhä useammin mikä meissä kaikissa on vialla tai miksi teemme ventovieraillekin kuten teemme.
Yhä vakaammin uskon siihen, että maailmankaikkeutta ihminen ei pysty hävittämään, mutta itsemme saatamme onnistua tuhoamaan sukupuuttoon. Tai sitten sen tekee koronaviruksen kaltainen, millin kymmenestuhannesosan kokoinen näkymätön öttiäinen, joka laittaa koko ihmisrodun ikiuneen. Asiaa voi kuitenkin ajatella monella tavalla. Isäkin sitä joskus pohti lauantaipullon kanssa päätyen aina samaan lopputulokseen: "Humala haihtuu, mutta ikuinen tylsyys säilyy." Minä jatkoin silloin tällöin myöhemmin jokapäiväisen pullon kanssa samasta aiheesta: "Voiko tyhjyydessä olla sattumaa?"
Joku täyttää ristikoita, minäkin joskus, mutta käytän myös aikaani ajattelemalla sellaisia, joista en ymmärrä sudokun vertaa. Kun katson joskus nuotion tulta ja savua, ajattelen, että mikään olemassa oleva ei lakkaa koskaan olemasta. Se muuttaa vaan muotoaan, kuten takkani kouvuhalko savuksi taivaalle. Josta se jatkaa kulkuaan uudessa olomuodossa jonnekin sinne, mistä en sitä tavoita ainakaan niin kauan, kun vaellukseni on kiinni ajassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti