Sivun näyttöjä yhteensä

torstai 15. lokakuuta 2020

Väärien valintojen asiantuntija * 70

On aika palata takaisin pieneksi hetkeksi Omakotikadun ympyröihin ja päiväkeskukseen. Jotenkin ahdistus sisälläni kasvoi, kun varsinkin talvisin kohtasin ihmisiä, jotka joukkomajoituksen sijaan valitsivat mieluummin kadun, porraskäytävän, ilmanvaihtokanavan suuaukon, yleisen käymälän tai minkä tahansa, joka toisi talvipakkaseeen edes vähän lämpöä.

Kykenen hyvin asettumaan heidän asemaansa, vaikka en ole joutunut juuri armeijan jälkeen jakamaan huonettani ja sen tuomaa yksityisyyttä vasten tahtoani muiden kanssa. Mutta koen sen tänäänkin itsekkäässä arjessani. Kun olen vaikkapa kurssilla, jossa on otettava huonetoveri hotellihuoneeseen, jaan sen pitkin hampain tutun kanssa. Mutta jos on mahdollisuus valita yhden hengen huone, teen niin, vaikka kyse ei olisi kuin yhdestä tai muutamasta yöstä.

Asuntolat ja yömajat ovat oma lukunsa, sillä jokaisessa on jotain kadun tai viidakon laeista, ovat sitten työntekijät minkälaisia työnsä osaavia ammattilaisia tahansa. 

Näytöt Omakotikadulla, keskellä muuta asutusta oli annettu ilman ainuttakaan valitusta. Joskus jopa päinvastoin. Kerran kuuntelin puolisalaa, kun pari naapurin rouvaa jutusteli keskenään. Toinen sanoi, että on hyvä kun nuo ovat täällä ja nyökkäsi mökkiimme päin. Kukaan ei uskalla enää riehua tällä kadulla. Ja toinen jatkoi, että joo, meidänkään pihasta ei ole enää sen jälkeen kukaan varastanut mitään.

Olin kiinnittänyt huomiota yhteen suureen omakotitaloon Sherwoodin puiston ja uimahallin vieressä. Se oli Pitkäkatu 8, minkä pihapiirissä oli myös pihamökki ja tiloja kolmessa kerroksessa saunoineen. 

Oli tullut aika mennä asuntoasiaintoimiston Tapani Karvalan ja Osmo Lemmetyisen puheille. Mukana valttikortteina olivat usean vuoden tekemisen jälki sekä lupaus, että nyt asuttaisimme 2-6 henkeä, jotka eivät selviydy itsenäisesti kaupungin vuokra-asunnoissa. Lisäksi tarjoamme 5 000-10 000 selvää päivää vuodessa. 

Lupasin myös, ettemme maksa vuokraa, mutta emme myöskään pyydä kaupungilta taloudellista tukea toimintaan. Vaan maksamme kiinteistö- ja ylläpitokulut sekä kunnostukset.

Me saimme paikan. Oli tullut muuton aika. Yhdessä koimme, että meistä oli tullut jotain enemmän kuin pelkkä Soinin rupusakki. Taakse jäi valtakunnan ensimmäinen päihdetyön päiväkeskus sekä kaikkien yhteisen mummon, Olgan tyhjänä ja alakuloisena seissyt pihamökki. Aika teki rakennuksille tehtävänsä kuten lemmikkieläinten hautausmaallakin usein. Nyt paikalla on uusi omakotitalo, jonka asukkaat tuskin tietävät paljoakaan osoitteen aiemmasta palvelutehtävästä. 

Ei kommentteja: