Väärien valintojen asiantuntija * 64

Jyväskylän maalaiskunta koneistoineen ja työntekijöineen huomioi usein yksittäisten kuntalaisten tarpeita ja toiveita. Vuosien ajalta muistissani on monta esimerkkiä.

En ollut vielä mukana kunnallispolitiikassa, mutta jostakin syystä tapasin kunnansihteeri Markku Ylikosken. Hänelle mainitsin, että Heikkilässä tonttimme ja viereisen tontin välissä on 5 metrin kaistale kunnan maata. Että jos sitä hieman siistisi ja tasoittaisi, pääsisivät kuntalaiset siitä luontoon eikä tarvitsisi loikkia kenenkään pihojen läpi. Eikä aikaakaan, kun miehet ja koneet mylläsivät tulevaa polkua. Samalla se toi väylän pyörätuolille tonttimme alaosaan. Muiden varjossa oma etu siis ketunhäntänä kainalossa, jonka Markku taisi kyllä ymmärtää.

Samoin oli kylällä olleen RC-autoharrastuksen kanssa. Ne ovat pieniä, kauko-ohjattavia autoja, joita Markokin harrasti. Kunta teki alueelle, leikkikentän viereen niille kilparadankin. Se oli hieno kokonaisuus. Pienemmät lapset puistossa, joku Pillilammella kalassa tai uimassa, jotkut autojensa parissa ja loput pallokentällä. Sekä aikuiset siellä joukossa. Itsekin olin Liisan kanssa kannustamassa välillä Markoa hänen "kisamatkoillaan" tai muuten vain radan reunalla. Tämä kilpailemisen muoto istui Markolle eikä hän ollut lajissa lainkaan huono.

Silloisen kuntani erinomaisuuden ymmärsin vasta myöhemmin lähdettyäni mukaan kantamaan vastuuta luottamushenkilönä. Se antoi uusia, hyviä mahdollisuuksia tutustua muiden kuntien toimintoihin ja käytäntöihin.

Leikkikentän vieressä oli talvisin luistinrata, jonka käyttöön Markoakin kannustin. Käytiin ostamassa jääkiekkomaila, kiekko ja ehkä luistimetkin. Ja sinne pikkumies meni muiden joukkoon luistimilla tai ilman mailansa kanssa. Ja tuli vähän ajan kuluttua takaisin mieli maassa. Kysyin, että mikä nyt. Johon Marko vastasi kysymyksellä, kun ei ollutkaan kivaa: "Miksei kaikilla voi olla omaa kiekkoa?" Lohdutuksen sanojen joukossa pohdin mielessäni, että se siitä ja joukkuepelaamisesta. Tämä kilpailumuoto vastaavasti ei sopinut Markolle.

Mutta partio oli meidän tai oikeastaan Markon juttu. Sitäkin tuin omalla tavallani. Moottorikelkalla olin useampana viikonloppuna muun muassa vetämässä hirsiä jään yli Karhujärven rannalle, tiettömän taipaleen taakse. Sinne he rakensivat oman karhunpesänsä. Samoin olin kelkan kanssa vetämässä Markon reellä lapsia milloin missäkin talvitempauksessa. Vaikka aika kultaakin muistoja, olivat nämä hienoja aikoja.