Blogikirjoituksia moneen lähtöön

Olen kirjoittanut puolet elämästäni lähes päivittäin tarinoita ja päiväkirjamerkintöjä varmasi yli 10 000 kappaletta. Sivun mittaisia, lyhyempiä ja pitempiä. Itselleni se on antanut paljon, ehkä eniten. Mutta myös muille, aikoinaan työtovereillenikin. Sekä iloa että tuskaa, joskus suruakin. Sillä tapani kirjoittaa on sama kuin puhumiseni. Kulmikasta ja suoraan sanottua.

Nyt tätä kirjoittaessani sade ropisee Merikonttikotini peltikattoon ja olen matkustanut menneisyyteen, loppuaikoihin Sininauhasäätiön työntekijänä, jolloin en ollut enää veturissa vaan viimeisessä, Jere Jarruvaunussa.

Mutta sielläkin tapahtui, kunnes joku otti taas jotain minulta pois. Viimeisen viiden vuoden ajan työelämässä sain tehdä sitä missä muut eivät nähneet mitään järkeä.

Alla on yhden tällaisen, monen vuoden menestyksekkään tekemisen alkusanat sellaisena kuin markkinoin sen muille.

"Tämä on tarina Koti Kulkureille ja Kulkurittarille -projektin, Viimeisen mohikaanin metsästyksestä Helsingissä.

Tarkoitus on selvittää mitä niin sanotuille rantojen ja metsien miehille ja naisille tarkoittaa puitteiltaan ihmisarvoinen elämä. Jos ja kun kohtaamisissa yhteinen sävel löytyy, pyrimme myös luomaan tai löytämään puitteet, joihin asunnoton voisi tehdä pesänsä sekä mieleisensä kodin.

Itse asiassa lähes kaikissa isoissa kaupungeissa ympäri maailman on ollut iät ja ajat ihmisiä, oman tiensä ja polkujensa kulkijoita, joita eivät ole yhteiskunnan järjestämät majoitusvaihtoehdot, usein joukkosellaiset kiinnostaneet.

Varsinkin aiemmin esimerkiksi Suomessa, iso osa heistä käytti myös korvikeaineita. Pysyvä asunnottomuus syntyy usein, kun ihminen ei pysty pitämään puoliaan eikä lopulta haluakaan.

Korvikeaineiden käyttöön ajavat lähes aina taloudelliset syyt, joskin poikkeuksiakin on esimerkiksi yskänlääkkeiden väärinkäytön kohdalla.

Yhteiskunnassamme on hyvinkin hyväksytty hoitomuoto huumausaineiden käyttäjien keskuudessa, niin sanottu korvaushoito. Kyseisen hoidon yksi tärkeimmistä perusteista on tartuntatautien leviämisen ehkäisy muuhun väestönosaan. Myös rikoskierteen ehkäisyllä on oma merkityksensä. Jossain tapauksissa vasta tämän jälkeen tulee narkomaanin toipuminen.

Korvikeaineiden käyttäjien keskuudessa korvaushoitoa ei tiettävästi ole koskaan kokeiltu. Jos raitistuminen ei ole realistista, on niin sanottuun valtion viinaan siirtyminen asianomaisen kannalta kuitenkin yksi ratkaisevimmista seikoista kohti ihmisarvoista elämää.

Me ajatellemme tässä projektissa, että itsetunnon ja -kunnioituksen palauttaminen kyseiselle kohderyhmälle on ainut ja oikea lähtöpiste. Se ei onnistu ilman korvikeaineista luopumista.

Kokemus on osoittanut, että raitistumista ei tapahdu kaikkien kohdalla ja kaikki eivät saavuta niin sanottua henkistä pohjaansa. Niinpä jäljelle jää mahdollisuus yrittää korvikeaineiden käyttäjien korvaushoitoa tarjoamalla niiden vaihtoehdoksi alkoholia. Vaikutus näkyy itsetunnon kohenemisena, joka auttaa löytämään paikkansa uudelleen yhteiskunnassa.

Ilman omaa kotia yhteiskuntaan kiinnittyminen on käytännössä mahdotonta. Joten jokainen lukija, tervetuloa mukaan kolmeksi vuodeksi Viimeisen mohikaanin metsästäjäksi haluamallasi tavalla."