Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 12. toukokuuta 2020

Keittiön valloitus

Päivis piti ja pitää varmaan edelleen ruuanlaitosta. Hän on siinä sangen taitavakin. Mutta hän on kasvissyöjä ja minä en. Vaan kaikkiruokainen, joten yhteistä tartuntapintaa oli ruuan syömisen ja laiton kanssa varsin vähän. Siispä hän teki usein itselleen ja minulle eri ruuat. Karjalanpaistista ja lihamurekkeesta lähtien. Siitä(kin) kiitos, jota myös arvostin.

Mutta nyt ei Merikonttikodin keittiö ole enää Päiviksen valtakunta, vaan ¼ Duokodista odotti käyttäjäänsä. Sitä vauhditti koronavirus, joka sulki monet ruokapaikat.

Osa niistä myy ruokaa mukaan, osa ei sitäkään. Onkin alakuloista ajatella, että tätä vauhtia tulee ruokapaikan pitäjällekin nälkä, kun loppuu pelimerkit millä ostella ruokaa ja sen tekotarpeita.

Nyt olen ottanut itse suunnittelemaani keittiötä koneineen ja laitteineen yhä enemmän haltuun.

Tähän jo arjen sekä pyhän rutiiniin ja uuteen sisältöön on poikkeusta tuonut oikeastaan vain Sjöblomin Juhani, joka sanoo, ettei pidä yksin syömisestä.

Niinpä eräänkin kerran hän on soittanut kysyäkseen oletko syönyt? Että olen Macilla, haluatko ruokaa? Aina olen halunnut. Välillä on syöty hänen kotonaan ja välillä minun. Jokilaakson puutarhassakin kerran, kun ilmat hellivät.

Voi olla, että on talouksia, joiden keittiöön mahtuvat molemmat puolisot yhtä aikaa tekemään samaa tai vaikka eri ruokaakin. Meillä se ei onnistunut.

Se oli Päiviksen valtakunta, jossa en juuri muuta tehnyt kuin lämmitin HK:n Sinisen mikrossa. Kuoret päällä. Sitä valmistustapaa suosittelen, sillä makaran ystävälle HK on silloin maultaan yliveto. Kaikki mitä on siihen tehdessä laitettu, pysyy tallessa kuoren sisällä.

Ei kommentteja: