Ympyrä on sulkeutumassa

Tämän päivän vietin varsin autiolla rannalla ja muistelin lukuisia tapahtumia kuluneelta vuosikymmeneltä Thaimaassa.

Jouluna 2004, tarkemmin joulukuun 26. päivä kohtasi Aasiaa katastrofi, jonka nimi oli tsunami.

Lensin silloin Päiviksen kanssa Suomesta ensimmäisellä, mahdollisella lennolla Phuketiin ja kiertelimme muutaman viikon skoottereillamme muun muassa saaren ja Khao Lakin tuhoalueilla.

Annoimme roposen sinne tänne, joka toi hyvän mielen itselle. Koki olevansa jollakin lailla hyödyksi. Toivon mukaan pystyimme antamaan myös toivon kipinän tiellemme sattuneille. Sillä viestimme oli "Huominen tulee tämänkin jälkeen".

Nyt, reipas 15 vuotta myöhemmin lähdemme Thaimaasta lähes tulkoon viimeisellä mahdollisella lennolla koronan keskeltä Suomeen koronan keskelle.

Eräällä tavalla ympyrä on siis sulkeutunut emmekä tiedä koska palaamme. Tai palaammeko koskaan. Varsinkaan minä, sillä kuulun ikineni ja vaivoineni useampaankin riskiryhmään.

Tämä puolivuotinen on ollut monella tavalla ainutlaatuinen ja surullinenkin. Olemme nähneet kuinka maa ja yli 60 miljoonainen kansa sulkee ovensa päivä päivältä tiukemmin.

Olen nähnyt hymyjen maan ihmisten hymyjen vähenevän ja katoavan yhä useimpien kasvoilta kokonaan.

Erikoiseen ja ikimuistoiseen jaksoon sopii mainiosti päätteeksi myös hieman erilainen vuodepaikka.

Viimeisen yöni Thaimaan kamaralla aion viettää Bangkokin lentoaseman yhdessä viidestä kuvan kapselissa. Siitä en tiedä juuri muuta kuin muiden netissä kertomaa. Muun muassa, että wc-tiloihin on sadan metrin matka 🤣. Kapselihotellin olen nimennyt Matkamunaksi.