Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 31. elokuuta 2019

Mitä minulla on oikeus tietää?

Silloin tällöin pohdin niitä näitä, joissa on järkeä ja järjettömyyttä sikin sokin. Nyt tarttui mietintämyssyyn tavallisen kansalaisen oikeus saada tietoa henkilöistä, jotka selkeästi voivat olla uhka kenelle tahansa.

Iholle asia tuli tällä kertaa, kun poliisi jahtasi kahta virkaveljeä ampunutta miestä läpi valtakunnan. Jotka siis pakenivat keskuudessamme. Jos rahvas (lue me) halusi nimet tai edes kasvot, oli ne etsittävä jostakin MV-lehden sivuilta.

Käämit minulta paloi, kun poliisin tiedottamisen avoimuutta peräänkuulutettiin julkisuudessa. Tähän KPR:n tutkimusjohtaja komisario Kimmo Huhta-aho sanoi medialle, että hänellä on laudatur suomenkielessä ja hän on suhteellisen selkeästi kertonut mitä poliisi tässä vaiheessa asiasta sanoo. Ehkä laudaturin hankkimiseen käytetystä ajasta osa olisi ollut hyvä käyttää käytöskoulun käymiseen.

Veljeni teki työiän mittaisen uran poliisina ja hän sanoi kerran, että jokaiselle kollegalle nousee alussa virka hattuun. Joiltakin se tulee alas joskus ja joiltakin ei koskaan. Viisaasti sanottu, vaikka broidillani ei laudaturia mistään ollutkaan.

Käytännössä jokainen suomalainen edustaa poliisin työnantajaa maksamalla veroja. Joista mainittu komisariokin saa silavaa leipänsä päälle. Häntä kiinnostaa ehkä vain rikosten selvittämisprosentti. Mutta jossakin pitäisi tulla myös kansalaisten turvallisuus sekä oikeus saada tietää minkä sortin kriminellejä liikkuu akuutissa tilanteessa keskuudessamme. Kansan ainut turvatekijä ei nimittäin ole poliisi ja rikosten selvittämisprosentin perusteella se on sitä päivä päivältä vähemmän.

Työnantajalla on määrätyin rajauksin oikeus saada työntekijänsä rikosrekisteritiedot. Mutta esimerkiksi naapurilla ei kai milloinkaan. En sano mikä on oikein ja mikä väärin, mutta nykyisen linjan kyseenalaistan.

Pitää ilmeisesti olla komisario Aarnion kaltainen syytetty ennen kuin joku istuu tai seisoo selkä suorana ilman naamaria raastuvassa syytettynä.

Laitan alle linkit pariin viime aikojen julkaisuun, jotta muutkin voivat pohtia mitä väkeä kulkee keskuudessamme, joiden henkilöllisyyden koneisto salaa.

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kehitysvammainen-asiakas-lahetti-tiinalle-yli-900-tappouhkausta-raja-tuli-vastaan-kun-tiinan-lapsia-uhattiin-alallemme-ominaista-on-erilaisuuden-hyvaksyminen-ja-se-on-kasvattanut-sietokykya/7530274


https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000006145544.html?share=40a3a8efdf78aad1893de85a356830a2


Ei kommentteja: