Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 20. elokuuta 2019

Ihmeellinen unimaailma, osa 5

Yli 20 vuotta unimaailmoja ja unia on pitkä aika.

Koko ajan elämässäni on tavalla tai toisella ollut nainen. Ensimmäiset vuosikymmenet äiti ja sen jälkeen joku muu. Rakkaita ja ainutlaatuisia kaikki. Minulle kaikki rakkaudet ovat olleet kuin lumihiutaleita. Jokainen erilainen ja jokainen ainutlaatuinen.

Ehkä olen niin outokin, että ketään heistä en ole kyennyt pitämään lopullisesti lähelläni. Paitsi äitini. Mystistä on sekin, että mitä lopullisemmin olen jonkun menettänyt, sitä rakkaammaksi hän on tullut.

Elämäni kapeimmat ja rakkaimmat univuoteet itselläni on ollut Päivikseni kanssa. Varmasti osa nykyisistä, ellei kaikkikin säilyvät elämäni loppuun saakka. Ehkä nukumme niissä yhä molemmat, mutta emme samanaikaisesti. Tulevaisuuden ennustaminen itseni kohdalla ei ole ollut vahvimpia lajejani.

Aikoinaan, kun laitoimme hyntteitä yhteet, tuumasimme, että ehkä olisi hyvä olla yhteinen unimaailmakin. Johon tarvittiin yhteinen vuode ja yhteinen paikka mihin sen laitamme. Koti. Ajattelimme, että vuokralleko vaiko paljon velkaa ja oma asunto. Kun aamulla heräsimme, oli ajatus selvä. Otetaan meidän pussin mukaan mittavasti velkaa ja ostetaan sellaista missä ei ole mitään järkeä.

Näin hankimme nykyisen Matkakodin, jossa myös aikamme asuimme. Unimaailmaa varten siinä oli ohjaamon päällä kunnon vuode ja patja. Leveys taitaa olla 130 cm. Matkakodillamme meidän piti eläkeläisinä reissata ympäri maailmaa.

Sitä ennen vietin yöni Hämeentie 62:en, (Sininauhasäätiön Topi-Katti ja Karvinen) roudaamassani parvisängyssä. Leveys oli 80 cm. Oli lyhyt työmatka, kun toimistoni oli vuoteen alla. Tulin kirjaimellisesti tuumasta toimeen. Siellä olen myös valvonut eniten. Tästä kerron joskus, jos onnistun löytämään riittävästi katkeraa mieltä 🤣.

Niillä main tuli Päivis vahvasti mukaan live- ja unimaailmaani. Aivan kaikkialle hän tuli. Päiviin ja öihin. Päiviksen kanssa muutin Hämeentien kadunvarteen. Joka sekään ei ollut virallisesti asunto saati koti. Muiden työntekijöiden toimistoista meidät erotti vain verho eikä tarvinnut aamuisin herätyskelloa. Sekään vuode ei ollut uusi, vaan entisten työntekijöiden. Mutta totuttuun leveämmät puitteet unimaailmallemme. Olisikohan ollut peräti 140 cm.

Siihen rakoon minut pysäytti sydäninfarkti, joka oli pysäyttää yhteisen elämämme siihen paikkaan. Maatessani Meilahden sydänvalvomossa, muutti Päivis meidän kotimme Mäkelänkadun ylimpään kerrokseen. Iso työ häneltä, jossa varmasti oli polttoaineena, etten kuollut sairaalaan.

Pessistä ja Illusiasta piti tulla viimeinen ja lopullinen kotimme. Muistelen, että univuode sielläkin oli muiden jäljiltä. Leveyttä silläkin ehkä 130 tai 140 cm.  Mutta luottamuspuolelle oli tullut uusi vallankäyttäjä, jolla oli liikaa Soiniallergiaa. Ja jälleen kerran oli lelut kerättävä sekä etsittävä uusi hiekkalaatikko. Näin syntyi Jokilaakso.

Mukaan väliin ja tähän hetkeen mahtuu myös Thaikotimme. Niistä saatan kertoa vielä yhden blogin verran.

Ei kommentteja: