Ihmeellinen unimaailma, osa 2

Eilen kirjoitin siitä osasta elämää, jossa olen viettänyt kolmasosan taipaleestani. Nimittäin unten mailla. Se tempaisi mukaansa, joten jatkan aiheesta.

Sänkyjä ja vuoteita on ollut monia, joihin olen pääni kallistanut ja joista sen nostanut. Mutta joskus niinkin, että aamulla en ole tiennyt missä olen. Eikä se ole aina ollut edes peti. Siihen jaksoon liittyvät putkayötkin, jolloin en ole aina tiennyt edes mistä ja miksi olen sinne joutunut. Koskaan en kuitenkaan vapaaehtoisesti. Kova peti aina ilman petivaatteita ja ankea herätys sekä aamu muutenkin.

Armeijassa olin Santahaminassa ja siellä nukuin muistaakseni koko ajan samassa vuoteessa. Taisi olla alapeti. Jonka sijasin aina. Tarkkaa touhua. Muuten sai petata uudelleen. Ruutupäiväpeiton rivitkin piti olla millilleen suorassa. Ja tyyny myös.

Samassa tuvassa oli 40 nuorta miestä, joten yöhön mahtui ääniäkin. Ja tuoksuja. Sitä itseään ja hikeä 🤣🤣🤣. Samaan jaksoon liittyy myös öitä sissiteltoissa ja kipinävahtivuorojakin. Milloin milläkin jotoksella. Ainoat talviyöt muuten mainitussa asumismuodossa.

Mutta öitä olen ollut muuallakin teltoissa. Jo lapsena, kun vanhempani pystyttivät synnyinkotini pihamaalle Soputeltan. Siellä nukuin usein siskoni Irmelin kanssa. Jota varsinkin hänen kuoltuaan olen huomannut rakastavani syvästi. Toki aiemminkin, mutta silloin hän oli aina eikä asiaa ajatellut samoin kuin nykyisin hänen ja vanhempieni haudalla.

Nuorena ja vähän vanhempana tein telttaretkiä kaveriporukoissa ja joskus silloisten tyttöystävieni kanssa. Muun muassa Tuusulan Rusutjärven leirintäalueelle. Jota "vanha kansa" sanoi seurakunnan maalla olevaksi synninpesäksi. Olihan meno siellä aika hulvatonta. Varsinkin juhannuksena.

Kerran nukuin sammuneena Pulkkilanharjulla ja heräsin kovaan meteliin. En saanut kuin pään teltan oviaukosta ulos, kun järjestysmies löi pampulla poikittain nenänvarteen. Verta tuli vallan tavattomasti ja molemnat silmät meni mustaksi. Olin täysin syytön ja sikeästi unten mailla. Mutta annoin järkkärille anteeksi, kun pesi verisen paitani. Sitä paitsi sanovat, että anteeksiantamattomin sydämin ei ole asiaa taivasten valtakuntaan. Liekö olemassa ja millaisena sekin.

Päiviksen kanssa tehtiin ainakin yksi Vesparetki Viroon punaisen teltan kanssa. Sekin oli oikein mukavaa. Muistelen, että Ruotsissakin yövyttiin samassa punaisessa teltassa ja Virolahdella. Autona saattoi olla silloin Oldsmobile Cutlass Broughan Ciera Diesel. Koskaan ei tullut vastaan samanlaista.

Loppujen lopuksi olen teltoissa viettänyt aika paljon öitäni. Liisan kanssa kierrettiin autolla ja teltalla muun muassa 10 000 kilometrin lenkura Euroopassa. Ja toinen samanmittainen ja kestoinen Englannissa. Joka ilta pystytin yksin ison, pyörätuolinmentävän huvilateltan. Ja nukuimme kokoontaitettavissa hetekasängyissä.