Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 28. elokuuta 2019

Ehkä ihminen iän myötä joltakin osin viisastuu

Eilen luin oheisen uutisen aamuisin ilmestyvästä iltalehdestä, jonka nimi on Iltasanomat
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000006218573.html?cs=email

Ensin ajattelin harmistuneena ihmisen alati kasvavaa hölmöyttä. Joten menin itseeni, mutta tuli ahdasta ja lähdin pois. Aamulla palasin takaisin maailman lyhyimmälle pururadalle. Omien korvien väliin.

Yö oli kypsyttänyt ymmärtämään, että olin yhtä hölmö nuorena, jolloin tiesin kaiken. Silloin varsinkaan yli viisikymppiset eivät tienneet eivätkä ymmärtäneet mistään mitään. Kaikki vain kuoleman partaalla olevia kalkkiksia.

Nykyään tiedän kokemuksesta, että hölmöyden ja ajattelemattomuuden vivahteet voivat olla erilaisia, mutta perusjuttu jokaisella on sama. Kuka ei tätä itsestään ja varsinkaan omasta nuoruudestaan löydä, ei osaa etsiä tai oma hölmöys onkin juuri siinä. Ettei kykene sitä edes löytämään saati myöntämään.

Ainakin omassa maailmassani on  hyvä olla joltakin osin yksinkertainen ja vähän hölmökin. Ja välillä näytellä vieläkin tyhmempää. Luulen, että itseään älykkäänä pitävien on vaikeampaa olla onnellisia. Sillä siihen tarvitaan aimo annos yksinkertaisuutta.

Äly ja viisaus ovat kaksi eri asiaa. Viisautta voi hankkia koulun penkiltä joltakin osin ja jossain määrin sitä tarttuu takkiin kokemuksista elämän taipaleella.

Mutta mistään ei taida voida ammentaa lisää älykkyyttä, vaikka korvien välissä olevaa voineekin ainakin joltakin osin jalostaa.

Mitäkö tarkoitan? Miksi joku koira tai kissa ei näe peilistä tai televisioruudusta mitään, mutta toinen näkee ja pelästyy itseään tai kuvaruudulla jotain muuta? Ehkä älykkäin menee peilin taakse katsomaan mitä siellä on.

Mutta voihan tämä olla aivan päinvastoinkin. Ehkä viisain eläin ymmärtää, että sehän on vaan peili tai kuvaruutu, joka ei aiheuta pienintäkään toimenpidettä.

Ehkä kaikista hölmöin onkin ihminen, joka luulee käsittävänsä jotain eläinten ajattelusta. Mutta miten hän voisi käsittää siitä mitään, jos ei ymmärrä itseään edes siltä osin mitä heimoveljet Iltasanomien jutun mukaan tekivät?



Ei kommentteja: