Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 2. heinäkuuta 2019

Himalajan- eli jättibalsami

Jormas: "Jättipalsami on kotoisin Himalajan vuoristoalueilta, jossa sitä tavataan 1800 metrin korkeudelta aina puurajalle, noin 4000 metriin saakka. Kasvi tuotiin Suomeen ensimmäisen kerran 1800-luvun lopulla. Vuosien varrella jättipalsamia on tuotu puutarhakasviksi monesta eri maasta ja nykyään sitä tapaa laajalti luonnossa.

Suomessa jättipalsami kasvaa usein asutuksen läheisyydessä. Se on levinnyt ihmisten avustuksella eri puolille maata jo Perä-Pohjolaa myöten. Pihoilta se kulkeutuu edelleen sopiviin kasvupaikkoihin, mm. tunkioille, rantakosteikoille, ruovikoihin ja pellonlaiteille. Se leviää erityisen helposti joki- ja puronvarsia myöten."

Mainittua kasvia kutsutaan myös paukkubalsamiksi, sillä se "sylkee" siemenensä monen metrin päähän. Jokilaaksoon tämän kasvin on tuonut se osa yhteiskuntaa, jonka nimenomaan ei pitäisi näin tehdä. Aikoinaan nimittäin Tuusulanjokea ja lampiamme kunnostettaessa Ympäristökeskuksen ja kotikuntani toimesta kuljetettiin maata sinne tänne. Ja sen mukana Jokilaksoon myös balsamin siemenet.

Kasvi on kevään loivaliikkeinen torkkuja, joten monet muut eläjät voivat hyvin sen mestoilla ennen sitä. Horsmista nokkosiin ja pujoihin sekä moniin muihin. Mutta sieltä se itsensä työntää joka vuosi vadelmien seasta kohti korkeuksia. Viimein heinäkuussa se on kukkona tunkiolla ja nakkelee siemeniään ensi vuodeksi sinne tänne.
Kuvassa on kesän ensimmäinen kukka tänä aamuna. Kymmenen vuotta olen eloa ja menoa seurannut eikä näköpiirissä ole, ettei ennen sitä samoissa paikoissa kasvaisi ja voisi hyvin myös kantaväestö tulevaisuudessakin. Mutta se on totta, että varsinkin loppukesästä on balsamin aika. Ja silloin, kun joku intoilija räpsäisee kuvan, näyttää, että samassa paikassa ei muuta kasva.

Himalajanbalsamin kukat ovat mehiläisten mieleen. Luulen, että kukan malli on oikein sopiva pörriäisten vartalolle, sillä välillä siipiveikot ovat kokonaan kukkien sisällä.

Silloin tällöin, varsinkin siellä täällä metsäwc:ssä käydessäni seuraan niiden touhuja. Ja tietty puhua pölisen kuten kaikelle muullekin elävälle, vaikka harvakseltaan vastailevat. Tai sitten en vaan ymmärrä.

Vihaisiakaan eivät ole, sillä en edes muista milloin minua on mikään mehiläisen sukulainen pistänyt. Mutta ennen kyllä ja tuttua onkin hunajan varastaminen sekä parvien kiinni ottaminen. Silloin oli tietty syytäkin olla vihainen moiselle varkaalle.

Ei kommentteja: