Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 8. kesäkuuta 2019

Jokilaakso

Jormas: Näitä aiheita jo hieman pyörittelinkin Facessa ja jatkan täällä.
Jokilaakso on  kesällä uskomattoman kaunis, jossa juuri mikään ei ole just, vaan lähes kaikki on sinne päin. Vain Merikonttikotimme ja muut kontit saunoineen rikkovat luontoa. Mutta näin on hyvä ja luonto kirjaimellisesti rehottaa joka puolelle.

Yksi kauneimpia ja mieltä rauhoittavimpia on kesäyö. Kun vielä sattuu, että Helsinki-Vantaa Airport käyttää jotain muuta kiitorataa. Yössä ei kuulu kuin lintujen äänet. Käkikin kukkuu lähes yötä päivää. Ehkä enemmän kuin  koskaan aiemmin.

Jokilaakson keidas on turva kaikelle elävälle.  Viereisen lehtolaakson liito-oravineen, viitasammakoineen ja vuollejokisimpukoineen se on jotain valtakunnallisestikin ainutlaatuista.
Meille mahtuvat parjatut mamukasvit karhunkiertoineen, lupiineineen ja himalajanpalsameineen.

Lupiini on alkukesästä viereisen niityn mehiläisyhdyskunnan suosiossa. Mutta mielenkiinto hiipuu, kun tarjonta lisääntyy.

Sen sijaan syrjitty himalajan- eli paukkupalsami on  pörriästen topten-listalla koko kukintansa ajan. Sen kukkakin on kovasti mehiläisen vartalon mieleen.

Mutta työmaansa on Himalajan kasvillakin ennenkuin jalansija irtoaa sinällään lyhyessä Suomen kesässä. Kun se on kevään torkku, ovat nokkoset, horsmat ja monet muut ehtineet ennen sitä jo täyteen mittaansa.
Kun kesä kuluu, on sekin löytänyt sijansa. Jossa se keikkuu kukkineen kaikkein korkeimmalla ja heittelee siemeniään sinne tänne turvatakseen heimonsa elon myös ensi kesänä.

Vaikka käytössäni olisi koko maailma (kuten onkin) Jokilaakson kesää en hevin vaihtaisi.

Ei kommentteja: