Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 5. huhtikuuta 2019

Jokilaakso ja Martti Sirola

Jormas: Tuusulan Ruotsinkylässä asuu oiva sarjakuva- ja piirrostaiteilija Martti Sirola. Puupää-hatun ja palkinnonkin saanut.

Jokunen vuosi sitten hän oli saanut tehtäväkseen tehdä Ruotsinkylästä kartan, jossa onkin riittänyt meillä tutkimistä, sillä Merikonttikotimme ja Jokilaakso Myllykylässä on saanut kartassa merkittävän osan.


Eilen laitoin Faceen kuvan iltauinniltamme tilamme Jokilammilla. Eräänlainen helmi luontoineen, jossa ei uima-asuja tarvita. Niinpä Sirola onkin ikuistanut minut Aatamin asuisena, koska vaatteeni on anastettu useammankin varkaan toimesta. Housut on vienyt kuvan kettu ja paita on joutunut jonkin sortin linnunpelättimen asuksi. Siitä huolimatta varis on vienyt grillistä makkarani.

Päiviksen eilisessä blogissakin mainitsema joutsenpariskunta seuraa lammelta tilannetta. Samoin näyttää tekevän metsästäjä koiransa kanssa. Ja parempi onkin, sillä kaikki metsästäminen ja kalastaminenkin on kiellettyä Jokilaaksossa. Vihreä ja vehreä keitaamme on eläinten ja kasvien turvapaikka, jossa saavat elää niin Himalajan balsami kuin nokkonenkin rinta rinnan lupiinien kanssa.

Myös Duokotimme on päässyt mukaan päivänvarjoineen ja peräti terassin alla olevine takkapuineen.

Niin tarkkaan on yksityiskohtia ikuistettu karttaan, että jonkun on pitänyt hiippailla kotinurkillamme meiltä salaa. Myös sukunimestä tuleva Soiniityntie on siltoineen päässyt mukaan. Jonkun yön olen nukkunut Matkakodissa sillalla. Superlyhyt aamu- ja iltauintimatka. Ja parempi nukkua siinä kuin sillan alla 😂.


Ruotsinkylän kartta Myllykylineen pitää sisällään vielä monta arvoitusta. Kuten miksi kylän rajojen ulkopuolella näyttää olevan ikuinen talvi.

Ei kommentteja: