Tullimuodollisuuksia

päivis: Kambodzan-matkamme kääntyi tänään loppua kohti. Nyt olemme melkein kuin kotona, kun viimein pääsimme Thaimaan puolelle.

Luotimme Google-mapsiin, kun läksimme aamupäivällä Siem Reapista (se muuten näytetään kirjoitettavan sekä Reap että Reab). Kun päätepisteeksi laitettiin kotiosoite, luotimme siihen, että menemme näin sujuvasti suorinta tietä.

Huolehdimme vain siitä, ettemme joudu reitille, jossa tie on poikki. Sen tiedon olimme etukäteen onnistuneet jostain netistä poimimaan.

Ajelimme läheltä Poipetin raja-asemaa, mutta käännyimme toiseen suuntaan mapsin opastuksen mukaan.

Seuraavaksi poikkesimme kuitenkin reitiltä, kun tien poskessa kyltti näytti suuntaa raja-asemalle. Paikka ei ollut hääppönen, joten emme edes yrittäneet päästä sen kautta Thaimaan puolelle. Jatkoimme takaisin Googlen opastamalle tielle.

Lopulta edessä oli uskottavamman näköinen raja. Kiikutimme pyörän ja omat paperimme Kambodzan tullivirkailijoille. He kääntelivät niitä todeten, että lyövät kyllä leiman, jos Thaimaan kollegat lupaavat tehdä samoin. 

Sain luvan kävellä Thaimaan tulliin vain kuullakseni, että lupaa ei tule.

Virkailijat olivat kuitenkin kovin ystävällisiä ja lopullisen tuomion kuulin puhelimesta, kun ilmeisesti joku korkeampi tullivirkamies kehotti hyvällä englannin kielellä meitä käyttämään rajanylityspaikkaa, jonka olimme reilu tunti aikaisemmin huolettomasti ohittaneet.

Palasimme siis takaisin päin löytääksemme viimein ruuhkaisan Poipetin rajakaupungin.

Kambodzan puolella muodollisuudet hoidettiin joutuisasti. Thaimaan tullissa sen sijaan vaadittiin kopioita, joista meillä ei ennakkoon ollut mitään tietoa. 

Olin vähän ymmällä, kun kävelin takaisin Kambodzan puolelle, josta pitäisi löytää paikka, josta saan kopiot Harrikan vihreästä kirjasta ja passeista.

Onneksi Aasiassa riittää avuliaita aatuja ja hetken päästä olin kambodzalaisen turistipoliisin toimistossa seuraamassa verkkaista kopiointitapahtumaa. Kopiot sain maksaa Thaimaan bahteilla. Aatulle kelpasi Kambodzan raha.

Thaimaan tullivirkailijan luokse palattuani huomasin, että puolet kopioista oli turhia. Asiamme kuitenkin edistyi, kun saimme täytettyä maahantulokaavakkeetkin.

Mutta jos oikean rajapaikan etsimisessä ei ollut riittävästi jännitystä, sitä oli sillä hetkellä, kun yksi tullimiehistä hieman kuin kutsui meidät sivuun kertoakseen, että misterin maahan meno on ok, mutta madam... Sormien naputusta ja toteamus, että madamellahan ei olekaan voimassa olevaa viisumia.

Näin jo itseni seisomassa kyynelsilmin rajalla, kun Jorma kaasuttaa pyörällä kohti kotia.

Keskustelu jatkui kuitenkin ja löysimme lopulta yhteisymmärryksen, koska minun - kuten Jormankin - on tarkoitus lähteä Thaimaasta ennen kuin 30 vuorokautta tulee täyteen ja näin saan olla maassa ilman viisumia. Tämän virkailijakin vahvisti.

Maahantulokaavakkeeseen olin kyllä merkannut, että aion olla Thaimaassa vain 15 vuorokautta. 

Mutta joskus elämässä kai vain kuuluu olla vähän ylimääräistä jännitystä.