Thaimaalaisessa ajokorttitoimistossa

päivis: Eilen jäi blogi kirjoittamatta, mutta syynä ei ole se, että olisin juhlinut tiistaina saamaani thaimaalaista moottoripyörän ajokorttia. Tai tarkemmin sen uudistamista. Ei tullut juhlittua sen kummemmin, vaikka tämä uusi kortti on voimassa viisi vuotta ja risat. Eilen vain oli muuta touhua, harvinaisia vieraita ja illalla ravintola Helmessä Jorman pitämässä tietovisassa assistenttina toimimista.

Tarkoitus oli eilen kirjoittaa tiistaipäivästä, kun kävin Immigrationissa ja parinkymmenen kilometrin päässä toimistossa, jossa ajokorttiasioiden lisäksi voi hoitaa ainakin ajoneuvojen katsastukset ja muut viralliset asiat. Paikan tarkemmat tiedot löytyvät maanantaina kirjoittamassani blogissa olevasta linkistä. Sieltä löytyy myös juurta jaksain annettu selvitys, miten kaksi vuotta sitten hankin tuon ensimmäisen ajokorttini.

Tiistaina olin aamulla hyvissä ajoin Immigrationissa. Nyt mukana olivat edellisenä päivänä unohtuneet valokuvat. Aloitin menemällä toimiston kopioijan luokse, jossa muutamalla bahtilla sain tarvittavat kopiot asuinpaikkatodistushakemuksen liitteeksi. Tai luulin saaneeni kaikki kopiot.

Minulle tuttuun tapaan asiointi Immigrationissa hoitui suhteellisen nopeasti, vaikka yksi puuttuva kopio pitikin välillä käydä hakemassa. Todistus kassissa ajoin seuraavaksi ajokorttitoimistoon, joksi paikkaa kutsun. Löysin suhteellisen helposti perille, vaikka edellisestä käynnistä olikin jo kaksi vuotta. Mikä oli radan vartta ja tietä numero 36 ajellessa. Tiedostin samalla, että jos en olisi nyt hoitanut ajokorttiasiaa, en voisi enää tänään torstaina ajaa pyörälläni. Siitä tuli vähän paineita.

Toimistosta löytyi helposti vuoronumerolaite, josta ulkomaalaiset voivat ottaa itselleen numerolapun ajokorttiasioita hoitaakseen. Hetken töllisteltyäni jouduin kysymään neuvoa. En keksinyt, mistä voin seurata numeroiden vaihtumista. No siinä laitteen yläpuolellahan se oli ja yllättäen näytöllä oli jo oma numeroni. Kapusin yläkertaan.

Jätin paperit, passin ja vanhan ajokorttini tiskin numero 11 virkailijalle, joka ilmoitti minulle kahden tunnin ja 40 minuutin päässä olevan kellon ajan, jolloin pitäisi palata paikalle. Sain myös vuoronumeron. Odotusaika tuntui hirveän pitkältä, joten tarkistin vielä, että olinhan ymmärtänyt oikein. Kyllä olin.

Sitten vaan odottelin. Käppäilin katselemassa, miten toiset kuka mitäkin odottavat käyttävät aikaansa. Istuskelivat, tupakoivat, lueskelivat ja söivät omia tai kadun varren kojuista hakemiaan eväitä. Joku yritti epätoivoisesti avata moponsa rattilukkoa kokeilemalla kaikkia avainrenksussaan olevia avaimia. Lukitus ei vain auennut.

Vieressä olevalla kansainvälisellä koululla oli käynnissä joku äänekäs ulkoilmatapahtuma.

Pitäisikö tästä päätellä, että osalle ajokorttitoimistossa asioivista ei ole selvää,

että invapaikalle saavat pysäköidä vain invalidit. Tai sitten en tätä miettiessä
itse osaa ottaa huomioon, että mopoilla tulleista noin moni onkin invalidi. 

Jossain vaiheessa huomioni kiinnittyi koiriin, kuinkas muuten. Näin että yksi koira tonki roskista löytämättä sieltä mitään syötävää. Hetken päästä olin jo järjestänyt tuolle koiralle itse kyhäämäni juomakupin, johon kaadoin juomapullostani vettä. Koiralle vesi ei kelvannut tai sitten se oli liian arka tullakseen lähelleni.

Kun hetken päästä kävin taas kävelemässä, keksin itsekin dyykata ruokaa koiralle. Näin että täydessä roskiksessa lähes päällimmäisenä oli jonkun jättämä kana-riisi-annoksen puolikas. Vein styroksastian koiralle, jolla ei nyt ollut mitään vaikeuksia tarttua tarjoukseeni. Se söi ruoan viimeistä murenta myöten. Palasin samalle roskikselle toivoen löytäväni lisää ruokaa. Löysinkin ison pussillisen, jonka sisältöä ulkonäön perusteella arvelin vegaaniseksi. Sitä se taisi ollakin, koska koiralle ruoka ei kelvannut. Ei edes haistanut läheltä. Ilmaisi vain elekielellä, että tuotako sotkua ajattelit minun syövän. Joudin viemään ruoat takaisin roskikseen.

Pitkä odotus päättyi. Menin hyvissä ajoin yläkertaan, jossa tajusin, että joutuisin samoihin testeihin kuin edelliselläkin kerralla. Meitä oli päälle 30 kokelasta, joista jokainen vuorollaan joutui kertomaan, minkä väristä liikennevaloa milloinkin näytettiin.

Se sujui hyvin kaikilta kokelailta, paitsi kiinalaiselta, jonka englanniksi lausumat väritä eivät kuulostaneet oikein miltään kokeen ohjaajan korvissa. Tarvittiin muiden kokelaiden apua. Kiinalainen mongersi ensin jotain ja sitten toiset toistivat sen paremmin englannilta kuulostavilla sanoilla. Mukavaa. Muutenkin koetilanne oli hauska, kun kaikki tsemppasivat toisiaan seuraavassa, vaikeammassa osiossa.

Toisessa kokeessa testattiin reaktioita. Laite oli erilainen kuin viimeksi. Mokasin ja jouduin hetkeksi aikaa odottamaan uudelleen vuoroani. Kokeessa piti painaa kaasupoljinta, jolloin näytölle syttyi vihreä valokaistale, jonka eteneminen piti saada loppumaan ennen sen vaihtumista punaiseksi.

Ensimmäinen yritykseni meni pieleen, koska jätin painamatta jarrupoljinta. Menihän se sitten kuitenkin läpi, kun olin tarkkana ja ennen kaikkea nopea. Ja toiset kannustivat vieressä.

Olin läpäissyt testin ja siirryin maksamaan ajokorttini. Hinta ei päätä huimannut: 255 bahtia eli noin 8 euroa. Seuraavaksi piti odotella pääsyä valokuvaan, jonka jälkeen järjestelmästä tulostettaisiin uusi ajokortti. Vaikka piti odottaa, aikaa ei kulunut kohtuuttomasti. Uusi, viisi vuotta (ja risat) voimassa oleva ajokortti oli kädessäni noin kuusi tuntia sen jälkeen, kun aamulla olin Jomtienilla mennyt Immigrationiin hakemaan asuinpaikkatodistusta.

Pattayalle palattuani palkitsin itseni menemällä syömään kasvisravintolaan. Sielläkin tuntui mukavalta, kun nuori tarjoilijamies tervehti minua toteamalla, että "nice to see you for a long time".