Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Leppoistajan arki

jormas: Kun oikein kunnolla leppoistaa, jää kaikki tekemättä. Kuten tämä blogikin. Ehkä teen sen huomenna. Vaan enpä tehnyt huomenna eli eilen. Vaan vasta ylihuomenna eli tänään.

Syynä oli päivien täyttyminen muulla, muttei tärkeällä. Olin nimittäin menossa saunaan ja treffitkin oli sovittu Peten kanssa ravintola Helmeen kymmeneksi aamulla. Jossa olin hyvissä ajoin ehtiäkseni syömään aamupalan.

Ja näin myös tapahtui. Minun osaltani. Mutta lähtö viivästyi ja viivästyi, kunnes kahden jälkeen iltapäivällä Pete sanoi, että sorry, unohdin luvatun musiikkikauppareissun, täytyykin mennä sinne.

Mutta ei hirttänyt minulla kiinni eikä edes ahdistanut saati kiristänyt hampaita. Sanoin vaan, että tällaista on leppoistajan ja yrittäjän arjen yhteensovittaminen.

En enää muista millä iltapäiväni ja illan täytin, mutta blogi jäi. Meni vähän fiiliskin. Seuraavana päivänä kuitenkin eli eilen selvittiin myös  saunalle. Joskin navigaattorin avulla, sillä Pete näyttää ottaneen harrastuksekseen eksyttämiseni.

Harrikan kyydissä oli Suominaapurikaupungin tatuoitu mies, jolla oli menneisyyttä nuoresta iästä huolimatta muillekin jaettavaksi.

Näillä näkymin saamme huomisen tietokilpailun jatkoksi kuunnella hänen tyttöystävänsä minulle kerrotun mukaan jumalaista lauluääntä.

Joka tapauksessa kaikin tavoin maallista elämää suurempi ja hieno päivä Neljän kuninkaan saunalla.

Ei kommentteja: