Sivun näyttöjä yhteensä

keskiviikko 26. joulukuuta 2018

Kaksinaismoralismin portinvartija

jormas: Aikoinaan perustin Facebookiin avoimen ryhmän, nimeltään Jomtien Pattaya Beach. Ryhmä on seudun alan avoimista ryhmistä suurin ja jäseniä siinä on lähempänä kahta kuin yhtä tuhatta. Avoimuuden ansiosta jäsenyyttä tosin tarvitaankin vain, jos aikoo jotain kirjoittaa. Kaikki voivat lukea ja kaikki näkevät kaikki ja lukijoita onkin aivan kelpo määrä.

Montakin syytä ryhmän perustamiseen ja ylläpitoon oli, mutta tässä yksi. Olin innokas Thaimaan Ystävät suljetun ryhmän käyttäjä, kirjoittaja ja kommentoija, kunnes en enää mahtunut ryhmän ylläpitäjän, Paanasen mielestä samaan joukkoon. Hän nimittäin ei salli mitään kriittistä sanottavaa Thaimaasta. Ei todellakaan mitään.  Matti aikansa poisteli kommenttejani ja mielipiteitä, joiden johdosta hän viimein poisti minut lopullisesti muonavahvuudestaan.

Halusin ja haluan yhä sanoa mitä sanottavaa minulla on ja perustin yllä mainitun ryhmän. Jossa jokainen saa sanoa mitä lystää, jos jättää henkilökohtaisuuksiin menevät solvaukset ja muut alamittaisuudet sivuun. Suhteellisen hyvähenkisestä ryhmästä en ole koskaan poistanut ketään, joskin joskus on pitänyt vastata alamittaisuuteen samalla mitalla.

Mutta aina löytyy salvaaja, joka on härkää suurempi, kuten yksi elämän viisauksista kuuluu. Kun siihen persoonaan istuttaa kaksinaismoralismin, saattaa joutua lähes pikku jumalan asemaan itsensä nostaneen Facebookin kanssa niin sanotusti tukkanuottasille. Face sallii melkein mitä tahansa, muttei kuvaa lapsesta ilman vaatteita. Jonka johdosta se poisti yhden 15-osaisen Filippiinit sarjani linkityksistä.

Mieleen tuli sen havaittuani käyntini aikoinaan floridalaisessa ruokakaupassa, josta ostin neljä alkoholitonta olutta. Ja sain kassalta neljä ruskeaa paperipussi koska oluen nauttiminen julkisella paikalla niin että näkyy pullo, ei ollut sopivaa. Alkoholitonta juomaa sitten siemailin kadulla, pullo paperipussissa ja vieressä myi postimerkin kokoisissa bikineissä kuumaakin kuumempi misu seksipalveluja sekä kuumia hot dogejaan.

Kyseisen sensuurin aiheuttaneen kuvan laitan tähän loppuun, sillä voi olla, että se ei tartu kaksinaismoralismin vartijan haaviin, sillä linkityksessä näkyy vain blogin ylimmäinen kuva.

Ehkä yksi vinoutuman huipentuma oli se, kun tänään näytin kuvaa yhdelle suomalaiselle äidille. Hänkään ei ymmärtänyt minua. Vaan Facea todeten, että maailmassa on niin paljon pahuutta. Niin onkin, mutten usko lainkaan, että sen korjaaminen onnistuu peittelemällä yhtä maailman luonnollisimmista asioista.

Tai toisaalta. Mitä Luojani kysyikään paratiisissa Aatamilta ja Eevalta? "Kuka teille kertoi, että olette alasti?"

Ei kommentteja: