Univelka

päivis: Eilinen päivä meni totaalisesti matkailun merkeissä. Kun Suomen aikaan puoliltaöin läksin Bangkokin lentokenttähotellista, melkolailla tasan vuorokauden päästä olin kotona Tuusulassa.

Jos pitkät lennot tuntuvatkin aina pitkiltä,  tällä kertaa olin kyllä totaalisen uuvuksissa. Ehkä istuttavia tuntejakin oli vähän enemmän kuin Finnairilla lennettäessä.

Tulin Norwegianilla Oslon kautta ja Oslon kentällä lentoa Helsinkiin piti vielä odottaa yli viisi tuntia. Tulipahan tuo puurakentamisestaan kuulu kenttä tutuksi.

Pitkä lento ei olisi niin ongelmallinen, jos osaisi nukkua. Vaan kun en yleensä osaa. Elokuvia katselemalla aika kuluisi nopeammin, mutta Norwegianin viihdetarjonta ei todellakaan ole parhaasta päästä.

Niin väsynyt Oslon ja Helsingin välillä jo olin, että poikkeuksellisesti nukuin melkein koko puolitoistatuntisen lennon ajan.

Kun jäin taksista pois postilaatikollamme, huomasinkin olevani niin piristynyt pienistä tirsoista, että yöunille ei ollut mitään kiirettä.

Univelka on kummallinen asia. Sehän pitäisi maksaa pois nukkumalla, mutta kun näin ei käy. Millä se kuitataan, kun seuraavana yönä ei nukuta? Tosin uskoin aiemmin, että nukkumattomuutta ei voi kuitata millään tavalla pois.

Ja tänään aamulla heräsin jo kuudelta. Kävin ylikierroksilla, kun mietin, mitä kaikkea pitää ja haluan tehdä. Ei puhettakaan velan maksusta nukkumalla.

Oli vielä hämärää, kun kävin katsomassa, mitä Jokilammen uimalaiturille kuuluu. Ainakin toistaiseksi laituri oli kunnossa, vaikka lampi oli jo saanut ohuen jääpeitteen.

Kaupoillakin piti käydä, Merikonttikodin takkaa lämmitettävä, tietokone oli vietävä korjattavaksi, puhelimen liittymä päivitettävä ja juomavettäkin oli vain ripaus jäljellä lentokentän Alepasta ostetun pullon pohjalla.

Onnekseni sää on kirkas. Enpä taitaisi kiitellä itseäni kotiinpaluusta, jos vettä tulisi taivaan täydeltä. Marraskuussa sekään ei olisi mikään maailman ihme.