Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 27. marraskuuta 2018

Taksiajossa

päivis: Olen merkinnyt kalenteriini työvuorot sanalla Taksiajoon. Thaimaasta paluun jälkeen ensimmäinen työvuoro, taksiajo, oli lauantaina, toinen eilen. Kotiin pääsin joskus aamukolmen aikoihin.

Taksiasiakkaiden kuskaamiset ovat lyhyitä, usein mukavia kohtaamisia. Eilisestä työvuorosta mieleen jäi erityisesti kaksi kyytiä.

Ensimmäinen näistä kahdesta oli englantilainen laivanrakennusinsinööri. Asiakas kysyi, puhunko englantia. No kyllä. Määränpää, tyyris keskustahotelli tuli selväksi. Sitä seurasikin kiusallinen hiljaisuus.

Päätin keskustella. Kysyin Brexitistä. Mies haukkui eropäätöstä tyhmäksi, tai siis niitä, jotka äänestivät eron puolesta. Sitten taas hiljaisuus. Katkaisin sen kysymällä, häiritseekö kun autossa soi joulumusiikkia.

Ei häirinnyt, päinvastoin. Asiakas tunnisti tutun joululaulun. Seuraava oli minullekin outo kotimainen kappale. Kerroin, että siinä lauletaan kyynelistä, kuolleista lähimmäisistä. Me kun olemme vähän melankolisia. Englantilainen totesi pitävänsä enemmän iloisista joululauluista.

Keskustelu jatkui, kun käännyimme Mannerheimintielle. Asiakas ihasteli Kansallismuseon rakennusta, esittelin eduskuntatalon ja Kiasman. Mainitsin, että nykytaiteenmuseon edustalla ratsastaa yksi presidenteistämme.


Katu kylvi valomeressä. Jouluvalaistus oli upea. Ei tarvinnut hävetä. Englantilainen sanoi palaavansa Manskulle ottamaan valokuvia. Kehotin käymään myös Esplanadin puistossa kameran kanssa. Hyvä taksiajo. Sain tippiäkin.

Työvuoron loppupuolella ajovälityslaitteelle tuli tilaus kuppilaan. Olin jo aikeissa lähteä kotiin, mutta päätin ottaa kyydin, vaikka se ilmiselvästi tarkoitti päihtynyttä asiakasta. Näin kävikin, mutta suomalainen voi olla hauska humalassakin. Ainakin savolainen.

Mies puhui leveää savon murretta, mutta tunnusti asuneensa etelässä yli kymmenen vuotta. Ja sitä ennen vuosia länsirannikolla. 

Kehuin hänen murteensa säilymistä. Mies uteli, mistä itse olen kotoisin. Kerroin, että Jyväskylästä. Siitäpä vasta vuolas kiittely alkoikin. Jyväskylä on ihana kaupunki, puhumattakaan minun omasta murteestani, jota miehen mukaan puhuin niin tunnistettavasti.

Totta tosiaan. Huomasin sen itsekin. Puhuin jyväskylää. Mää ja sää. Kuinka hauskasti sopivassa tilanteessa jo lapsena opittu puhetapa voikaan pulputa suusta ulos, vaikka vuosikaudet olen yrittänyt enemmän tai vähemmän häivyttää puheestani tuota vähän nolon maalaismaisena pitämääni murretta.

2 kommenttia:

Eetu kirjoitti...

Mä tein myös vähän aikaa taksi hommia osa-aikaisesti ja mukavat asiakkaat olivat kyllä sen työn plussa. Aika hauska, että olen itsekin Jyväskylästä, että ehkä nähtykin taksi kentällä! Jyväskylän murteethan ovat todella mietoja verrattuna toisiin murteisiin ja ei mielestäni ainakaan yhtään maalainen.

Satu kirjoitti...

Mielenkiintoista lukea taksikuljettajan kokemuksista. Mukavaa, että sinulla pääosin asiakkaiden kohtaamiset ovat olleet mukavia. Mukavaa varmasti kun voi asiakkaiden kanssa keskustella eri asioista. Varmaan tunteellinen asia tuolle asiakkaalle ollut tuo Brexit kun asiasta pääsitte juttelemaan. Asun itse täällä Kouvolassa ja moni tuttavani käyttää taksia erilaisten asioiden hoitoon. He ainakin ovat olleet tyytyväisiä asiakaspalveluun.