Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 6. marraskuuta 2018

Meow's sanctuary

jormas: Me olemme jo vuosien ajan tehneet vastuullista työtä eläinten parissa Thaimaassa. Kaikki muu tekemämme on saanut lähes kaikkien lukijoiden keskuudessa hyväksyntää paitsi koirien parissa tekemämme vastuunkanto. Sitä vastustaa pieni äänekäs vastuuttomien suomalaisten joukko, jotka ei kykene tekemään mitään Thaimaan irtokoiraongelman korjaamiseksi.

Olemme kustantaneet eräänkin kastraation, steriloinnin tai muun eläinlääkärin laskun. Olemme vieneet lääkäriin auto-onnettomuudessa olleita koiria, olemme olleet mukana pyydystämässä nukutusnuolilla ja verkoilla koiria, antamassa panoksemme 6 metrin kuristajakäärmeen saamiseksi Jomtienin Kakkoskadulta "viidakkoon vuorille" ja niin edelleen. Eräänkin päivän on Päivis nyppinyt punkkeja koiratarhalla ja eräänkin koira kodin hän on siivonnut ja niin edelleen.

Kertomista riittäisi Gerryn ja Louisen töiden tukemisesta Meowin työhön, jonka uuteen koira-sanctuariin kävimme eilen tutustumassa.
Meowinkin tekemää työtä olemme tukeneet pitemmän aikaa, sillä moni kadulta hänen luokseen viemämme koira on saanut kodin satapäisessä laumassa.
Pelkästään Meowin vaikeuksista voisi helposti kirjoittaa kokonaisen kirjan. Kuten myös hänen tekemästä kaikesta hyvästä.

Yksi pitkäjänteisen työn suurimmista ongelmista on, että hänellä ei ole koskaan ollut rahaa eikä ehkä muitakaan mahdollisuuksia hankkia omaa paikkaa. Siis sellaista, jonka omistaisi. Vuokrapaikkaan on usein rakennettu tuhansien vapaaehtoistyön tuntien avulla  häkkejä, aitauksia sekä koira--ja ihmiskoteja vuosia. Kunnes yhtenä päivänä tulee manomistaja ja sanoo, että on myynyt maan bisnekselle tai johonkin muuhun tarkoitukseen. Ja taas kerran on kaikki aloitettava alusta.

Tällä kertaa aiomme olla mukana sekä itse, että pienen yhdistyksemme Elämän tähden ry:n avulla, jos oma paikka toiminnalle löytyy.

Ei kommentteja: