Ukkosta, sadetta ja linnun laulua

päivis: Thaimaa-jaksomme alku on ollut melkoisen sateinen. Vettä on tullut välillä taivaan täydeltä ja siihen liittyen myös ukkonen on muutaman kerran pitänyt oikein kunnon konsertin. Äänimaailma on ollut erilainen kuin edeltäneinä kuukausina.

Aamulla kuuntelin varpusten sirkutusta, mutta tuttu Thaimaan-hoilottaja ei ollut äänessä. En tiedä linnun nimeä enkä tunne sen ulkonäköä, mutta se oli yksi ensimmäisistä aamun äänistä jo silloin, kun aloittelimme asumistamme Soi Welcomella monta vuotta sitten. Voi tietysti olla, että aamumme ovat toistaiseksi lähteneet käyntiin sen verran myöhään, että lintu on jo sanottavansa ennättänyt sanoa.

Kun Jokilaaksossa kuulee ihmisen aiheuttamina ääninä lähinnä vain laskeutuvien lentokoneiden hyrinää, täällä Chaiyapruekin kadulta kantautuva liikenteen ääni kuuluu sisälle heti kun sitä viitsii alkaa kuunnella. Toisin sanoen, kun aamulla avaa ikkunat. Ääni on onneksi kuitenkin maltillinen. Emmehän asu sen enempää pää- kuin sivukadunkaan varrella. Ehkä äänekkäin on naapuritontin ikuisuusprojekti, kolmekerroksinen talo, jonka kylkeen on poissaolomme aikana alettu rakentaa jonkinmoista saman korkuista siipeä. Muurareiden kilkatus ja kalkatus alkaa jo ennen aamukahdeksaa.

Allasalueella on ollut varsin hiljaista. Tämän totesi uusi naapurimmekin, jonka tapasimme eilen pulikoimasta. Naapurin hänestä tekee se, että asumme samassa B-talossa, vaikkakin eri kerroksissa ja me altaalle päin, hän toiseen suuntaan. Viikonlopun alettua thaimaalaisten lapsiperheiden määrä tosin on lisääntynyt ja äänetkin ovat sen mukaisia.

Tätä nuorta kaveria en tuntenut, eikä kai sekään minua.
Kiinnostus oli kuitenkin molemminpuolista.

Tähystelin tänään taivasta erityisen tarkasti, sillä halusin mennä katsomaan, mitä Meowin koiratarhalle ja sen muutolle kuuluu. Meowia en tavannut, hän oli kuulemma mennyt uudelle tarhalle. Paikalla oli venäläisen Alexin lisäksi edelleen melkoinen joukko koiria, jotka nekin tarjosivat aivan korvia huumaavan konsertin, kun ajoin paikalle.

Koirien räksytys ja rähinä on sitä tasoa, että jos ei tietäisi ja tuntisi niitä, niiden reviirille ei kyllä ulkopuolinen uskaltaisi jalallaan astua. Osa niistä piti oikeutenaan jatkaa minun haukkumistani, mutta osa osoitti taas tuttua hellyyttä ja olin kutakuinkin kurainen, kun jatkoin matkaa ruokakauppaan, Tesco Lotukseen.

Tesco Lotuksen kassalaitteessa sen sijaan oli tutun näköisiä tyyppejä.

Lotuksen pihaan päästyäni vettä alkoikin tulla niin kovasti, että jouduin laittamaan päälleni kertakäyttösadetakin päästäkseni edes jotenkin kuivana sisälle tavarataloon. Vettä satoi melkein koko ostosten teon ja kaupassa hortoilun ajan. Sateen seurauksena normaali kotiinpaluureittini oli tukossa, kun ilmeisesti viemäriputki oli jotenkin losahtanut ja vettä vain pulppusi tielle. Arvata saattaa, että tie oli ruuhkaantunut, kun jokainen auto ja kaksipyöräinen joutui kääntymään ympäri ja etsimään uuden reitin.

Jomtienin kakkoskadulla ei näyttänyt yhtään paremmalta. Se oli ruuhkautunut satojen metrien matkalta. Pyörällä pääsee onneksi puikkelehtimaan autojen lomassa ja pian näin syyn puuroutuneeseen liikenteeseen: kadun notkelmaan oli kerääntynyt lähes koko kuusikaistaisen tien leveydeltä vettä ja yksinään liikennettä ohjaillut mies viittoili ajamaan aivan tien toista laitaa, jotta paikasta pääsee ohi. Osa liikkeellä olleista ei tätä uskonut ja siksi moni vain näytti odottavan, että jostain tulisi apu. Sitä oli kyllä turha odotella, kun taivaskin vain lykkäsi lisää vettä niskaan.