Ikävät asiat mielessä

päivis: Saan silloin tällöin palautetta, että olen ajatuksissani ja puheissani kielteinen. Huomaan vain ikäviä asioita. Totta. Johtunee ehkä omasta elämänhistoriastani, että olen oppinut pelkäämään pahinta, mitä se sitten milloinkin onkaan. Viime aikoina olen seuraillut tuulia. Pelottavalta tuntui muun muassa se, kun eräs ikäihminen totesi, ettei "koskaan ole tuullut näin paljon kuin nykyään".

En usko, että tuulet ovat vain tuulia ja jostain tilastollisesta todennäköisyydestä johtuen juuri näinä aikoina (ehkä myös lähivuosina) on tuullut poikkeuksellisen paljon. Tuulet ovat myös olleet kovia. Niin nytkin. Näen sen, kun katson ikkunasta ja kuulen avoimesta ovesta.

Ei tämä myrsky järvellä näytä niin pahalta kuin tuntui. Veneellä en tuonne
missään nimessä olisi halunnut lähteä. 

Pelkään, että kovat tuulet ovat ilmastonmuutoksen seurausta eivätkä ne varmasti ole vähenemässä. Päin vastoin. Tuuli olisi mielenkiintoinen asia, jos siihen ei tarvitsisi liittää kielteisiä asioita, joita mieleeni vääjäämättä hiipii. Ollaanko jossain vaiheessa tilanteessa, että tuulet ovat niin kovia, että vesillä ei voi enää liikkua? Jäävätkö Tallinnan- ja Ruotsin-lautat ikiajoiksi satamiin? Autioituvatko saarimökit? Onko joskus tulevaisuudessa turha edes kuvitella, että lentokoneet voisivat lentää turvallisesti?

Nytkin matkailuautoon tuuli tarttui välillä niin kovaa, että tuntui vain hyvältä tuurilta, kun satuin pitämään ratista kunnolla kiinni. Jos en olisi, olisiko tuuli voinut heittää meidät kumoon? Välillä jopa pelottaa kävellä ulkona, kun ei voi tietää, milloin joku lähistöllä oleva puu ei enää pysykään pystyssä vaan pahimmassa tapauksessa kaatuu päälle.

Ihan totaalisen kielteisiä ja pelonsekaisia ajatukseni eivät sentään ole. Osaan kyllä myös nauttia ja ihastella, kun välillä tuulikin ymmärtää tyyntyä. Yksi kauniimmista asioista, joita kesä tarjoaa, on tyyni järven pinta.