Sivun näyttöjä yhteensä

perjantai 15. kesäkuuta 2018

Sukujen juurilla

päivis: Seuraavat kaksi viikkoa voivat sisältää enemmän sukujuurille menoa kuin pitkiin aikoihin. Tänään ajettiin Vaasaan Jorman isän puolen sukujuhlille. Kahden viikon Matkakotimatka päättyy loppukuusta Joensuuhun Strandénien sukukokoukseen ja näiden väliin saattaa vielä mahtua penkomista Jyväskylän maakunta-arkistossa, jotta voisin aloittaa äidinäitini suvun tutkimisen.

Sukujuurimatkamme alkoi todellisuudessa jo eilen, kun illalla ajoimme Ikaalisiin. Yövyimme Luhalahdessa mukavan perinnekylän rannassa. Aamulla kävimme entisen työkaverimme kanssa hänen lapsuuskodissaan, jota Juhani vaimoineen on vaalinut huolella. Sukujuurten huolenpitoa sekin.
Vamian ammattioppilaitoksen sisäänkäynnillä
Petter Hällströmin suvun jäsen, Jorma, suvun
vaakuna ja välissä tuima tupakoinnin kieltävä
kyltti, joita löytyy kymmenittäin ulkoalueelta.

Ilmoittautuminen Petter Hällströmin sukujuhlaan oli jonkinmoinen show. Ensin olisi pitänyt tietää, kenen naispuolisen Hällströmin (en tiedä miksi) sukuhaaraan Jorma kuuluu. Arvaus oli, että Elisabetin. Sitä sitten kahden suvun tutkijamiehen johdolla selvitettiin samoista sukukirjoista, joita meilläkin on neljä kappaletta. Kirjoja näkyy olevan enemmänkin ja asian selvittämistä varten piti siirtyä kirjasta toiseen ja vielä kolmanteenkin, jotta Elisabet-linja varmistuisi. Siitä kirjasta Jorma löysi myös kuvan isästään veljineen ja heidän isänsä.

Petter Hällströmin sukujuhlan mielenkiintoisimmaksi anniksi itselleni ajattelin perjantai-iltapäivän ohjelmassa olleen luennon geneettisestä sukututkimuksesta. Hieman jouduin pettymään, sillä olisin toivonut kuulevani jonkinlaista rautalankamallia muun muassa siitä, mitä geneettisen sukututkimuksen termit käytännössä tarkoittavat. Nyt kuulimme kyllä monenlaista faktaa aiheesta, mutta jotain jäi puuttumaan. Vaikka olen tehnyt dna-serkkutestinkin jo lähes vuosi sitten, edelleenkin olen melko pihalla monesta asiasta.

Huomenna olemme vielä Hällströmin suvun asioiden äärellä, kun sukututkimusasioiden käsittely jatkuu. En odota mitään erityistä, joten tiedä häntä, jos päivä on vaikka kuinka antoisa.

Yöpaikaksemme Matkakodille löysimme sukujuhlapaikan laajan parkkipaikan. Eli yövymme Vamian eli ammatillista koulutusta antavan laitoksen pihamaalla parkkipaikan mukavan varjoisalla kulmalla.

Ei kommentteja: