Sivun näyttöjä yhteensä

tiistai 15. toukokuuta 2018

Rikos, sovitus, rangaistus ja anteeksiantaminen, osa 2

jormas: Toissa päivänä kirjoitin samasta aiheesta, jonka piti ollakin vain yhden blogin juttu. Vaan toisin kävi, sillä aihe imaisi mukanaan enkä päässyt ylinopeussakkoja pitemmälle. Joten nyt jatkan.

Aikoinaan harrastin urakalla viinanjuontia ja kännissä auton ajamista. Toki montaa muutakin laitonta tekemistä, jotka taidan jättää nyt sivuun. Juopuneena ajaessani en ajatellut muuta kuin itseäni. En edes sitä mitä voisi muille tapahtua ajeluni johdosta. Mutta sen jälkeen senkin edestä, joka on ollut yksi syy, miksi olen halunnut tutustua Vapahtajaan ja Hänen Isäänsä, jotka ovat joillekin vain satuja satujen joukossa.

Raitistuttuani sangen usein mieleeni palasivat rattijuoppoudet ja niistä saamani rangaistukset. Ajattelin, että jos olisin ajanut juovuksissa jonkun lapsen kuoliaaksi tai pyörätuolinkäyttäjäksi, niin kuinka sen asian kanssa olisin voinut päästä balanssiin eli tasapainoon oman mieleni kanssa? Koin, että en mitenkään. En, vaikka asianomainen, hänen vanhempansa, sukunsa ja ystävänsä olisivat antaneet tekoni minulle anteeksi ja vaikka olisin sovittanut yhteiskunnan minulle määräämät rangaistukset ja korvaukset.

Koin, että tarvitsisin silloin jotain ihmistä suurempaa anteeksiantoa, jonka tietenkin voi antaa vain jokin, joka on ihmistä ja ihmisyyttä suurempaa. Niinpä törmäsin ryöväriin ristillä, jolle hänen vieressä vuoksemme ihmisen kuoleman kuoleva Vapahtaja antoi anteeksi lupaamalla muun muassa taivaspaikan. Ajattelin, että jes, tuossa se on, josta haluan jollakin tavalla osani.

Mutta elämä ja teot, joilla on kielteisiä vaikutuksia itseni lisäksi myös muihin, voi mennä toisinkin. Kun jostain saa tuomion, moni ajattelee, että sen tarkoitus on sovittaminen. Mutta sen lisäksi esimerkiksi vankeustuomion tulee mielestäni myös tuntua rangaistukselta. Vaikka en juuri siihen uskokaan, että ihmisten rankaiseminen muuttaa ihmiskuntaa paremmaksi.

Ehkä logiikka kulkee jotenkin niin, että tuomion tarkoitus on sovittaa teko yhteiskunnalle, jota vastaan on tehnyt väärin ja rikkonut. Ja saadun tuomion rangaistuksen elementti on tarkoitettu myös ikään kuin tekemään tyytyväiseksi se tai hän, joka on joutunut teon kohteeksi. Tekijä on saanut niin sanotusti ansionsa mukaan. Silti teosta kärsimään joutunut ei ehkä pääse koskeen enää tasapainoon itsensä kanssa.

Kerran tutustuin Virossa laitokseen, joka oli tarkoitettu perheellisille, väkivaltaisille miesalkoholisteille. Ministeriön tarkastaja selitti minulle: "Kun meille tulee ilmoitus, että mies pahoinpitelee humalassa vaimoaan tai/ja lapsiaan, lähtee meiltä virkamies tekemään kotikäynnin. Ja jos aihetta on, seuraa ainutkertainen varoitus. Seuraavalla kerralla mies lähtee mukaan ja se on kuusi kuukautta tätä laitosta ja kovaa työtä aamusta iltaan. Jos tekee työnsä kunnolla, on ekstrana kuusi tupakkaa päivässä. Laitoksen tarkoitus ei ole raitistaa ketään, vaan antaa kuusi kuukautta aikaa selvinpäin ajatella kuinka kohdella perhettään päihtyneenä. Yleensä mies ei tule tänne toista kertaa."

Ei kommentteja: