päivis: Jorma käyttää mielellään eläkeläisistä sanaa leppoistaja. Ymmärrän sen kuvaavan sitä, että eläkkeelle jäätyä voi joko hidastaa tahtia tai peräti olla tekemättä mitään. Kaikki eivät tähän tyydy. Äsken Maikkarin uutisissa haastateltiin kevään vanhinta ylioppilasta, päälle kasikymppistä herrahenkilöä. Edes valkolakki ei hänelle tuntunut riittävän, joten suunnitelmissa on vielä yliopisto-opinnot.
Koska itse en ole toistaiseksi täysin kyllästynyt vain olemaan, en osaa varmuudella sanoa, milloin ehkä tulee se hetki, kun oikeasti alkaa kaivata jotain tekemistä. Käytännössähän jokainen päivä sisältää paljonkin tekemistä, mutta yleensä sellaista puuhaa, jota ainakaan itse ei pidä erityisen mainitsemisen arvoisena.
Se on tietysti väärin, koska tiedän monen ihmisen tavoittelevan juuri omien eläkepäivieni kaltaista olotilaa: kuukausia Thaimaassa, hitaita aamuja, uimista, kävelylenkkejä koiran kanssa, lintujen bongausta ja muuta luontoilmiöiden seuraamista, puuhastelua kasvihuoneessa, lukemista, television katselua valikoiden. Ajattelemiseenkin eläkkeellä on enemmän aikaa kuin työelämässä ollessa.
Kaikkein suurin ihmetyksen aihe itselleni taitaa olla se, kun milloin tahansa voi päättää lähteä jonnekin, oli se sitten kauppaan meno tai vaikka jollekin matkalle lähtö.
Viime viikolla keksin itselleni uutta puuhastelua, kun osallistuin Tuusulan museon järjestämään vapaaehtoisten infotilaisuuteen. Museo toivoo toimintaan vapaaehtoisia, jotka voisivat tehdä museon hyväksi asioita, joita palkattu henkilökunta ei jouda tekemään. Ja toisivat samalla jotain uutta näkökulmaa museotoimintaan. Yhtään hassummalta ei itsestäni tunnu sekään, että viimeinkin omalle museoalan koulutukselleni on jotain käyttöä. Vähintään sen verran, että kai tuonne päähän on jäänyt jotain aiheeseen liittyviä ajatuksia.
Ilmoittauduin vapaaehtoiseksi vaikka oma roolini olikin melko epäselvä. Sen suunnilleen tiesin, mitä en ainakaan halua tehdä. Minusta ei ole museomummoksi enkä ehkä muutenkaan välittäisi tehdä asioita, joissa vaaditaan erityistä sosiaalisuutta. Bingo! Alan valokuvata asioita, joista on museolle hyötyä.
Olen jo alustavasti ilmoittanut, että valokuvaus voisi olla minun juttuni ja tässä muutaman päivän aikana asia on kirkastunut. Sen jo kuulinkin, että Tuusulan katoavaa ympäristöä saisi mielellään kuvata. Tekemistä varmaan riittää ihan niin paljon kuin vain viitsii tehdä. Loppuviikosta menen museolle keskustelemaan tarkemmin tekemisen mahdollisuuksista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti